Arkistot vuoden mukaan: 2011

Kuvia yläkerrasta

Viikonloppu meni minulla melkein kokonaan harakoille flunssan takia. Kävin kuitenkin eilen ottamassa kuvia, koska yläkerran seinät ovat tasoitusta ja maalausta vaille valmiit. Päivi sai saumattua ja kitattua aika paljon yläkerran makuuhuoneiden ja olohuoneen seinistä. Tänään urakoitsija levytti katosta loput. Lisäksi levytettiin eteisen ikkunoiden yläosien smyygit ennen kuin telineet purettiin. Olohuoneessa on ollut kätevä pyörillä liikkuva teline, jota on käytetty korkeiden seinien ja kattojen levytyksessä. Onneksi Päivi oli tänään puolikkaan päivän talolla, koska urakoitsija oli jo purkamassa tuota liikkuvaa telinettä saatuaan oman hommansa valmiiksi. Sovittiin, että se siirretään vuokraamossa meidän nimiimme, ja me käytämme sitä seinien ja kattojen tasoitushommissa.

Takkasydän tuli jo jokin aika sitten, ja se seisoo tontilla. Sen asennuksella ei ole kiire, koska se olisi vain tasoitustöiden tiellä.

Siellä on piuha poikineen. Tekniseen tilaan tulee aikamoinen nippu sähkö- ja datakaapeleita sekä tietysti vesi-, viemäri- ja IV-putket.

Sama hässäkkä eri suunnasta kuvattuna. Tulpattujen IV-putkien takana on toistakymmentä sähköputkea, joita ei ole vielä johdotettu. Niiden vieressä on keskuspölynimurin putki, jota on varmasti kiva jatkaa teknisen tilan puolelle.

Olohuone terassin oven suunnasta kuvattuna. Tässä kattolevyjä vielä puuttuu, mutta ne on asennettu tänään paikalleen. Oikealla on kantava väliseinä, jonka etupuolelle tulee takka. Suoraan edessä telineen takana on isomman makuuhuoneen ovi.

Vasemmalla on isomman makuuhuoneen ovia ja suoraan edessä on WC. Eteinen jää oikealle.

Onpa jotenkin sekavan oloinen tila, mutta telineet ehkä sotkevat vaikutelmaa. Suoraan edessä on keittiö. Vasemmalla on KHH:n ovi. Sen yläpuolelle tulee ILP:n sisäyksikkö, jonka putket on vedetty valmiiksi.

Keittiön ikkunat. Matalien ikkunoiden eteen tulee aamiaispöytä ja yläpuolelle kaappeja. Korkean ikkunan vasemmalle puolelle tulee astianpesukone.

Kodinhoitohuoneen tähän nurkkaan tulee lavuaari. Ovi näkyy vain osittain. Sen edessä on kurasyöppö. Lavuaarin vasemmalle puolelle tulee työskentelytaso. Seinälle tulee yläkaappeja, joita piti madaltaa reippaasti alkuperäisestä suunnitelmasta. Jostain syystä kuvittelimme seinän korkeuden olevan 2,7 m, mutta eihän se tuossa ollut kuin reippaat 2 metriä.

Kuvan keskelle tulee puuliesi, jonka liitäntä on valmiina. Sen yläpuolelle tulee liesikupu. Toinen kupu tulee kuvaajan selän taakse sähkölieden päälle. Kuvut on yhdistetty yhteiseen huippuimuriin.
Pikkulikka on innoissaan uudesta talosta ja sinne tulevasta prinsessahuoneestaan 🙂

Sisäpintojen tasoitus

Minulla on ollut koko viikon kevyttä flunssaa, joka nousi huippuunsa eilen. Heräsin pää tukossa enkä meinannut aamulla pysyä pystyssä, kun tasapainoaisti jotenkin heitti. Otin päivän kevyemmin, eli leikin pikkulikan kanssa kotona ja kävin ostamassa lisää tiivistysteippiä sekä kiviliimaa tulevia kylpyhuoneen seiniä varten. Ostin myös maalarinteippiä, vaikka sitä ei varsinaisesti vielä missään tarvita. Olen sitä kuitenkin kaivannut jo useampaan kertaan talolla, joten nyt sitä on.

Urakoitsija on saanut yläkertaa hyvin levytettyä ja enää osasta kattoa puuttuu levyt. Sen lisäksi ikkunoiden smyygit on levyttämättä. Olemme miettineet sitä, että pitäisikö palkata joku tekemään tasoitusurakka vai tasoitammeko itse. Soitin perjantaina yhdelle tasoittajalle, josta sain suosituksen: ”Joo, nyt on täyttä koko loppuvuosi. Ensi vuoden alkuun voisi ottaa urakan.” Taidamme olla pahasti myöhässä. Useammalle en ehtinyt soittaa, joten Päivi aloitti eilen seinien tasoittamisen. Hänellä on siitä aikaisempaa kokemusta, joten jälki on ihan hyvää. Sen puolesta ei huolestuta, mutta aikaahan tuossa menee. Enemmän huolestuttaa ulkoseinien rappaus, kun ilmeisesti sekin olisi pitänyt tilata jo aikapäiviä sitten. Sen itse tekeminen voi olla vähän haasteellisempaa.

Katon pintaa ollaan kovasti mietitty. Ammattilainenhan tuon vetäisi ruiskulla perinteisen röpelöiseksi. Itse sen voisi maalata kuten seinäpinnat. Mietityttää se, että olisiko ammattilaisen tekemä röpelöinen pinta akustisesti parempi. Olohuoneen ja eteisen korkean tilan kaikuminen arveluttaa. Aikaisemmassa talossa käytimme yhdessä paikassa Teknoksen Kolibri G -pinnoitetta, ja sillä sai helposti hienoa pintaa. Onko kellään lukijoilla ideoita, mitä tuon katon kanssa kannattaisi tehdä?

Ikkunoiden teippausta

Yläkerran ikkunoiden tiivistysteipit on nyt melkein kokonaisuudessaan laitettu. Tasoitin ikkuna-aukkojen alaosat eilen ja tänään teippasimme yhdessä tiivistysteipit kiinni. Parista ikkunasta alaosa piti jättää teippaamatta, koska tasoite (jota oli liian paksulti) ei ollut kunnolla kovettunut. Pitää viimeistellä ne huomenna tai tiistaina.

Pari huomiota tuli tehtyä. Ensiksikin tuon Contega FC:n liima ei ole mitenkään liian tiukkaa. Vaihtoehtoisesti teipit eivät ole tykänneet pakkasesta ja liima on mennyt osittain pilalle. Teippiä sai välillä painella ja hinkata ihan tosissaan, jotta sen sai tarttumaan. Joissain kohdissa teippi ei käytännössä tarttunut ollenkaan kestopuuhun kiinni. Vertailuna toimikoon Sitko-höyrynsulkuteippi, jolla paikkasimme noita kohtia. Se tarttui kuin tauti kestopuuhun, Neoporiin ja FC-teippiin. Päivän lopuksi päätimmekin, että käymme kaikki ikkunat tuolla Sitkolla vielä läpi ja varmistamme sillä, että tiivistysteippi on kunnolla kiinni. Vähän ihmetyttää, miten tiivistykseen tarkoitetulla teipillä voi olla noin huono tarttuvuus. Maahantuojan sivulla esitellään teipin käyttö rapatussa seinäpinnassa. Ehkä liiman ei ole tarkoituskaan toimi lopullisena tiivistäjänä, vaan teippi kuuluisi upottaa aina rappauksen sisään? Meillä sisäpinnoille tulee kipsilevy, eli niitä ei rapata.

Toinen huomio, jonka tein, toimikoon vinkkinä muille, jotka rakentavat näillä Passiivitriploharkoilla ja aikovat käyttää tiivistysteippejä. Kestopuukehikon alaosaan täytyy ennen valua tehdä reikä, jolla varmistetaan, että aukon alaosa täyttyy kunnolla, ks. kuva alla. Kyseiset aukot kannattaa tehdä niin, että ne jäävät ikkunakarmin alle. Meillä ne jäivät karmin sisäpuolelle kohtaan, johon tiivistysteippi piti kiinnittää. Tämän vuoksi jouduin tekemään yllä mainitun ylimääräisen tasoituksen. Vaikka teippejä ei käyttäisikään, on ikkuna-aukon smyygit helpompi tehdä, kun kestopuu antaa tasaisen alustan.

Ikkuna-aukko valun jälkeen. Kestopuukehikosta on poistettu osa, jotta aukon alaosan täyttyvyys voidaan varmistaa. Reikä voisi olla pienempikin, mutta tässä kapeassa ikkunassa kestopuuta on kavennettu lähes koko mitalta.

IV-putkia, vesiputkia, sähköjä, …

Talolla on tapahtunut paljon näkyvää tällä viikolla. Yläkerrassa väliseinien ja sisäkaton rungot ovat siinä vaiheessa, että sinne on vedetty sähköjä sekä IV- ja vesiputkia. Talon ulkoilmekin on muuttunut, kun hormi ja katolle tulevat poistot ovat paikallaan. Tiistaina ILP-asentaja kävi asentamassa ILP:in putket paikalleen. Osa väliseinistä on jo levytetty molemmilta puolilta.

Iltaisin olemme käyneet siivoamassa ja järjestelemässä tavaroita. Siinäkin on ollut sen verran hommaa, etten ole jaksanut enää blogia päivitellä. Kuvia otin alkuviikosta. Nyt ne ovat jo vanhentuneet, mutta alla on kuitenkin muutama, joista näkee, millainen yläkerrasta tulee.

Tälle viikonlopulle suunnittelimme siivoamista ja ikkunoiden tiivistämisen. Tiivistäminen on jostain syystä lykkääntynyt ja lykkääntynyt. Yritän saada sen tänä viikonloppuna tehtyä, vaikka matkaan tulikin yksi mutka. Pikkulikalle tuli plunssa, kuten hän itse sanoo, ja sen vuoksi Päivi jätti minut sairaan lapsen kanssa aamulla kotiin ja lähti itse siivoamaan. (Hän on meistä selvästi ahkerampi puolisko, joten näin tämä yleensä menee…) Ajattelimme, että tyttö saa levätä aamupäivän. Kuumetta ei kuitenkaan ole, ja olo on selvästi jo paranemaan päin, joten iltapäiväksi menemme koko porukalla hommiin. Ikkunapenkit pitää tasoittaa ennen kuin tiivistysteippejä voi niihin liimata. Ajattelin hoitaa tasoituksen tänään ja teippien liimaamisen huomenna. Hommalla alkaa tulla kiire, koska näillä näkymin ensi viikolla ulkoseiniä aletaan levyttämään sisäpuolelta.

Hormi näyttää keittiössä tältä. Siinä menee kolme piippua, jotka ovat vasemmalta lukien puuliesi, kiuas ja olohuoneen takka. Pinta on jo lopullinen rapattu pinta, joten tuo pitää suojata ensi tilassa.

Näkymä keittiöstä pieneen makuuhuoneeseen. Portaat eteiseen tulevat oikealle. WC:n seinät tehtiin kivestä, koska sinne tulee myös suihku.

Keskuspölynimurin pistoke jätettiin tarkoituksen kohtuullisen ylös, ettei sitä tarvitse köykkiä lattian rajasta. Taustalla ovat keittiön ikkunat.

Keittiön alaslaskettu katto näyttää tältä eteisestä päin. Osa hormista menee alaslaskun sisään.

Olohuoneen suuntaan keittiön katto on tämän näköinen.

Makuuhuoneiden ovet olohuoneen suunnasta. Vasemmalla on isompi ja oikealla pienempi makuuhuone. Tästä kuvasta puuttuu vielä yksi kevyt väliseinä, joka peittää pienemmän makuuhuoneen oven. Oikealla pilkottaa takan hormiliitäntä, eli takka tulee siihen.

Edistystä sisällä ja ulkona

Parin viikon sisällä talo on edistynyt sekä sisältä että ulkoa. Urakoitsija on tehnyt yläkerran sisäseinien rungot valmiiksi ja puurunkoiset on levytetty toiselta puolelta. Laitoimme itse (tai oikeastaan Päivi laittoi ja minä viihdytin pikkulikkaa) viikonloppuna yläkerran keskuspölynimurin putket paikalleen. Tällä viikolla IV- ja sähköasentaja tekevät omat hommansa, minkä jälkeen seinät voi levyttää toiseltakin puolelta.

Hormi asennettiin viime viikolla. Eilen se käytiin pinnoittamassakin, vaikka myyjän mukaan se pinnoitettaisiin samaan aikaan kuin takka. Eihän tuosta pinnoittamisesta periaatteessa ole haittaa, mutta vähän arveluttaa epätasaisen pinnan pölyyntyminen rakentamisen aikana. Takka asennetaan vasta sitten, kun seinäpinnat on tasoitettu, joten hormin pinnoittamisella ei sen puoleen ollut kiirettä.

Kaikki räystäslaudat ovat nyt paikallaan. Vielä pitäisi paneloida muuta kertopuupalkki, niin sitten katteiden rakenteet olisivat aika pitkälle valmiit. Talo rapataan jossain vaiheessa kesällä. Sen jälkeen talo onkin ulkopuolelta aika pitkälle valmis. Ulkopuolen portaatkin valmistuvat muutaman viikon sisällä, kunhan urakoitsija saa yläkerran sisäseinät valmiiksi.

Tuntuu siltä, että talo valmistuu ihan kohta. Siitä huolimatta valmiusaste on n. 60 %, joten eiköhän tuossa vielä tekemistä jää meillekin. Alakerran seinien runkotavara on jo hankittu, joten alamme Päivin kanssa pistämään seiniä sielläkin jossain vaiheessa pystyyn. Yritetään nyt saada yläkerta kuitenkin valmiiksi, koska suunnitelmamme on edelleen se, että muutamme taloon vaikka alakerta olisikin keskeneräinen.

Meillä oli viime viikolla sähkösuunnittelijan kanssa tapaaminen talolla. Vertasimme suunnitelmia käytäntöön ja niihin tuli pari pientä muutosta. Mitään isompaa ei enää muutettu, joten sähkösuunnitelmakin on valmis. Taloautomatiikka toteutetaan KNX:llä. Myös IV-kone (Enervent Pelican) kytketään siihen, jotta saadaan sen toiminnot samojen nappien taakse.

Sisäseinät nousevat

Edellisestä blogimerkinnästä onkin kohta kaksi viikkoa. Talolla on tapahtunut niin paljon, että toivottavasti muistan mainita kaikki. Maalasimme itse kahtena viikonloppuna räystäslautoja, ja ne on nyt lähes kaikki naputeltu paikalleen. Lisäksi maalasimme paneeleita, joilla verhoillaan terassien kattojen palkkeja. Iltaisin olemme käyneet siivoilemassa ja kantelemassa tavaroita paikasta toiseen. Päivi on ollut ahkerampi, ja hän on ottanut töistä pekkasiakin raksahommiin.

Viime viikolla tehtiin talon ympärillä vielä maatäyttöjä lopulliseen korkeuteen. Pihaa pitää muotoilla myöhemmin, mutta talon ympärystä on nyt suunnilleen lopullisessa korkeudessa. Varaston ympäristö tulee tehtyä sitten joskus, kun varasto on pystyssä. Näillä näkymin se menee ensi vuoteen. Kallio on joissain paikoin korkeammalla kuin etukäteen luulimme, joten pihasta ei tule ihan sellaista kuin olimme kuvitelleet. Jätämme kalliota näkyviin isohkolta alalta. Sinänsä tuo ei haittaa, tykkäämme kalliosta – ja onhan talon nimikin Louhikoto, joten kiveä pitää olla näkyvissä.

Saatuaan räystäslaudat tällä viikolla paikalleen, urakoitsijat siirtyivät sisähommiin. Ensimmäinen väliseinärunko on pystyssä, ja huomenna varmaan nousee lisää seiniä. Meillä on nyt heidän kanssaan sellainen sopimus, että he tekevät yläkerran seinät ja sisäkatot levytykseen saakka valmiiksi. Tasoituksen teemme itse tai sitten teetämme sen ruiskutasoituksena. Sen jälkeen vastuu töiden etenemisestä siirtyy meille. Teemme siis alakerran itse. Ulkotöistä he tekevät vielä portaiden valut ja samassa yhteydessä valetaan eteisen laatta.

Takapiha on nyt tämän näköinen. Olemme keränneet käytettyä puutavaraa pinoiksi, joista sen voi ottaa uudelleen käyttöön. Niiden takana tontin rajalla on muurikivä, jotka otimme talteen pohjatöiden aikana. Keskellä takapihaa on muuta iso lohkare, jotka saattavat jäädä niille sijoilleen.

Tähän kohtaan tulevat ruokailuterassin portaat. Niiden oikealle puolelle teemme pienen muurin, eli maan pinta nousee tuosta jonkin verran.

Pääoven eteen tulee puolen kerroksen korkuiset portaat ja tasanne, joka jatkuu talon vasemmalle puolelle ja varaston yläoven eteen. Koska varastoa ei vielä ole, ei tasannetta voi tehdä kokonaan valmiiksi.

Lattiat valettu + maalailua

Lattiat on nyt valettu. Torstaina, jolloin olimme itse aamupäivän poissa hoitamassa asioita, betoniauto kurvasi pihaan ja pumppasi vajaa 30 kuutiota betonia taloon. Menin talolle iltapäivällä, ja silloin liipparit viimeistelivät hiontaa. Hyvältä ja tasaiselta tuo näyttää. Perjantaina urakoitsijaporukka kasteli lattian ja peitti sen muovilla. Molemmissa kerroksissa tehtiin sopivaan kohtaan ura, josta laatta halkeaa, jos on haljetakseen. Vastaava mestari sanoi, että halkeamisia tapahtuu kohtuullisen usein, joten kannattaa varmistaa, ettei halkeama tule laatoitetun lattian kohdalle. Laminaatin allahan se ei haittaa.

Tänään pohjustimme Päivin kanssa räystäslaudat. Olihan siinä urakkaa. Jälleen tuli todettua, että rakentaminen on oikeasti tavaroiden kantamista paikasta toiseen. Laudat olivat talon etupuolella, ja kannoimme ne käsittelyn jälkeen sisälle kuivamaan. Huomenna maalaamme ne ruskeaksi, jotta ne saadaan maanantaina paikalleen. Sen jälkeen voidaan purkaa muutama teline, jotka ovat maatäyttöjen tiellä. Keskiviikkona tulee maaurakoitsija tekemään täyttöjä. Onneksi huomenna lautoja ei tarvitse siirtää toiseen paikkaan.

Päivän päätteeksi kannoimme muutaman kertopalkin talon edustalta parempaan paikkaan pois tieltä. Nyt laskin, että painavin niistä painoi n. 120 kg. Ilmankos meinasi ruveta puuskuttamaan kesken kantamisen…

Lattiavalu lähestyy

Sellainen pikkujuttu kuin lattiavalu on huomenna. Aikaisemmin se ei minusta kuulostanut isolta asialta. Betoniauto pumppaa kuran sisään ja liippari tasoittaa pinnat. Siinä se. No, eihän tuo isolta hommalta kuulostakaan, mutta valun valmistelu on jo paljon isompi juttu. Viime ja tällä viikolla taloon on pistetty alapohjaeristeet, vesiputket (viemärit menivät jo aikaisemmin), lattian kautta menevät sähköt, alapohjaeriste ja betoniverkko. Tämän vuoksi tuntuukin, että talolla on tapahtunut paljon. Olemme itse olleet tämän viikon talvilomalla, eli tekemässä avustavia töitä ja siivoamassa. Minulla on mennyt lähes kaksi päivää siinä, kun olen puhdistanut puutavaraa nauloista ja ruuveista.

Talvilomamme sattui aika hyvään saumaan, koska olimme sopivasti paikalla sähkärin vedellessä putkia paikalleen. Muutama pistorasia meni eri paikkaan kuin oli suunniteltu. Lisäksi sähkökeskus siirrettiin eri seinälle. Samalla siirtyi IV-koneen paikka. Nyt ne molemmat ovat hiukan fiksummin. Alkuperäiset suunnitelmat tehtiin selvästi niin, että kukaan ei muistanut katsoa kokonaisuutta.

Muiden blogeja lueskellessa törmäsin Villa Painajaiseen. En suosittele heikkohermoisille, jotka suunnittelevat rakentamista. Onneksi meidän vastaava mestarimme on pitänyt huolta, ettei tuollainen voisi meillä olla edes teoriassa mahdollista. Tosin ei meidän rakennusporukassammekaan ole mitään valittamista, eli homma toimii heilläkin erinomaisesti.

Alla on kuvia terassista ja alakerrasta. Yläkerrasta en vielä ottanut, koska siellä tätä kirjoittaessani asennetaan vielä lattialämmityskaapeleita. Meinaa pitää kiirettä ennen valua 😉

Terassin paikka tuntuu lämpimältä jo nyt. Uskoisin, että siellä tarkenee oleilla, kunhan se valmistuu.

Alakerta näyttää nyt tältä kuraeteiseltä päin. Etuoikealla on KPH+sauna, johon tulee lattialämmitys. Etuvasemmalla on pukuhuone. Kauempana on makuuhuoneet.

Näkymä kuraeteiseltä varastoon päin. Vesiputket ovat suihkulle ja ammeelle.

Teknisen tilan seinä, johon tulee sähkökeskus ja lämminvesivaraaja. IV-kone tulee vasemmalle. Sen viemäri on nurkassa.

Tiilet katolla + esittely

Passiivikivitalot järjesti tänään talollamme esittelyn. Paikalla oli yllättävän paljon ihmisiä, arviolta vähintään 50. Välillä yläkerrassa meinasi olla jopa ruuhkaa. Passiivikivitaloilta paikalla oli neljä esittelijää. Lisäksi paikalla olimme me Päivin kanssa sekä arkkitehti. Hienoa, että hänkin pääsi tulemaan!

Runkorakenne herätti kiinnostusta kovasti. Lisäksi aika moni oli kiinnostunut siitä, kuinka paljon halvemmaksi tai kalliimmaksi tämä runko tulee verrattuna perinteiseen harkkotaloon. Jouduin vastaamaan saman, jonka kirjoitan tässä: en oikein tiedä. Mehän emme pyytäneet yhtään tarjousta perinteisestä harkkotalosta. Lisäksi Passiivikivitalojen tarjous sisälsi ulkoseinäharkkojen lisäksi paljon muutakin. Vertailu on siis vaikeaa. Jotain suuntaa antaa se, että Rakentaja.fi-sivuston kustannusarviopalveluun verrattuna runko tuli n. 15.000 € halvemmaksi kuin palvelun arvio. Uskoisin, ettei tämä ainakaan kalliimmaksi tullut kuin perinteinen harkkotalo.

Talossa kattotiilet ovat katolla, mutta aivan kaikkia ei ole vielä asennettu. Eiköhän huomenna viimeisetkin ole paikoillaan. Ensi viikolla urakoitsija alkaa tekemään valmisteluja lattiavaluja varten. En vielä tiedä, milloin valu on, mutta onhan tuossa tekemistä sitä ennen: sorapohjan tasoitus, eristäminen, vesi+sähköputket ja raudoitus. Takkatoimittajalle kerroin, missä vaiheessa talo on, ja hän pisti hormin tilaukseen. Senhän voi asentaa lattiavalun jälkeen. Se jäi kysymättä, että kannattaisiko takkakin asentaa pian lattiavalun jälkeen. Sitä voisi käyttää lämmittämiseen rakennusaikana. Tosin kohta kelit ovat niin lämpimät, ettei lämmitystä enää tarvita.

Nyt kun kattorakenteet ovat valmiit, näkee miten talo istuu tontille. Meistä arkkitehti onnistui hyvin.

Kattotiilet antavat ilmettä talolle.

Tässäkin kuvassa näkyy lumiesteitä. Niitä on melkein koko katon matkalla molemmin puolin.

Talon yläpäätyyn tulevan terassin voi jo kuvitella paikalleen.

Palautetta Skaalalta

Juttelin tänään Skaalan kanssa ikkunoiden väärin asentamisesta. Minulle soitti sama henkilö, jonka kanssa urakoitsija oli puhunut ikkunoiden väärin asentamisen jälkeen, ja hän halusi kertoa oman puolensa asiasta. Henkilö, joka oli urakoitsijan mukaan neuvonut väärin, on ollut yli 10 vuotta Skaalalla töissä ja sen puolesta hän tuntee tuotteet. Tänään minulle sanottiinkin, että on erittäin epätodennäköistä, että hän olisi neuvonut väärin. Kyseessä olisi ennemmin väärinkäsitys neuvojan ja neuvottavien välillä. Hän halusi myös korjata sen, että Skaalalta olisi ensin myönnetty väärät neuvot ja myöhemmin kielletty ne. Hän oli omien sanojensa mukaan sanonut urakoitsijalle: ”Jos näin on sanottu, niin silloin on neuvottu väärin”.

Minä olen kuulopuheiden varassa kumpaankin suuntaan, joten paha minun on mennä sanomaan, kuka on väärässä ja kuka oikeassa. Väärinkäsitys on sikäli looginen selitys, että harvemmin talossa pitkään ollut henkilö antaa täysin vääriä ohjeita tuotteisiin liittyen.

Tällä viikolla urakoitsija on tehnyt kattorakenteita. Nyt ruoteet asennettu. Otsalaudatkin on melkein kaikki paikallaan. Ne ja räystäslaudat asennetaan nosturilla talon tien puoleisiin päätyyn. Kattotiilien pitäisi tulla huomenna yhdessä kattoturvatuotteiden kanssa. Sisällä on putkimies ollut hommissa, ja yläkerrankin viemärit on nyt vedetty.