Avainsana-arkisto: kylpyhuone

Tammikuun sähkön kulutus ja alakerran rakenteita

Tammikuussa sähköä kului 2425 kWh (1703 kWh joulukuussa). Talvi alkoi lopultakin, ja mekin saimme nauttia parinkymmenen asteen pakkasista pidemmän aikaa. Tämä näkyykin sähkön kulutuksessa. Tämä tammikuu oli asumishistoriamme toiseksi kovin kulutuksen osalta. Kovempi on ollut vuoden 2012 helmikuu, jolloin sähköä kului hiukan yli 2600 kWh.

Päivi sai alakerran katon runkorakenteet valmiiksi. Seuraavaksi siellä pitää vetää sähköt, jonka jälkeen voidaan alkaa kattoa levyttämään. Sähköihin tulee hiukan muutoksia, koska saunan valaistuksen osalta sähkösuunnitelma ei ole ollut ihan kohdallaan. Samoin kahden huoneen yhdistäminen vaikuttaa valaistukseen. Pitää palata noihin muutoksiin sitten, kun ne on tehty.

Valmiiksi on tullut myös kylpyhuoneen hyllyseinän runko, eli sekin odottaa levytystä. Hyllyyn tulee led-valaistus, ja sitä varten on vedetty sähköputket valmiiksi.

image007

Tämä verhoillaan kipsilevyillä. Alalaitaan tulee ledejä, joko spotteja tai nauhaa, jotka valaisevat hyllyn.

image006

Yksityiskohta rakenteesta. Kolmeen kerrokseen piti pistää puuta, että saavutettiin riittävä paksuus.

Saunan seinä alakerran aulan puolelta. Tuo näillä näkymin verhoillaan kipsilevylle, kun se yhtyy kipsilevyseinään.

Toukokuun sähkönkulutus, alakerta ja varasto

Toukokuussa sähköä kului 836 kWh (huhtikuussa 1588), joka tarkoittaa n. 18 kWh/päivä (53). Kulutus oli siis käytännössä sama kuin viime vuonna kesä- ja heinäkuussa. Toukokuu olikin lämmin. Jostain syystä käyttämäni Degree days -sivusto ei enää ole päivittänyt Hollolan lämmitystarvelukua huhtikuun jälkeen, joten en saa sitä vertailuun. Nyt näyttää siltä, että ensimmäisen vuosipuoliskon kulutus jää alle 9000 kWh:n. Viime vuonna sinä aikana kului reilut 9200 kWh sähköä, joten tämä vuosi on alkanut siinä mielessä vähän paremmin.

Alakertakin on edistynyt ihan mukavasti palkkatöiden ohessa. Päivi sai saunaosaston seinät muurattua jo jokin aika sitten ja on nyt tekemässä ikkunoiden smyygejä. Kuten valumajäljistä näkyy, hän käytti seiniin uretaanikiviliimaa, joka on huomattavasti näppärämpi ratkaisu kuin laasti. Selvennyksen vuoksi todettakoon, että rakennuksen edistyminen on meillä nyt ollut pitkälti Päivin harteilla. Minulla oireilee vieläkin 1½ vuotta sitten sattunut välilevyn pullistuma, jonka vuoksi en voi kantaa mitään raskasta enkä pitkiä aikoja oikein mitään kevyttäkään.

Toukokuun lopussa Kepe kävi tekemässä pohjat valmiiksi varastoa ja autokatosta varten. Sehän meillä on vielä tekemättä, ja yksi suunnitelma on ainakin aloittaa se tänä kesänä. Saimme veljeltäni muutaman lavallisen harkkoja, mutta niitä tarvitaan vielä lisää. Pieneksi ongelmaksi on nyt muodostunut se, ettei Passiivikivitalot ole toimittanut meille vieläkään varaston rakennepiirustuksia, vaikka ne kuuluivat hintaan. Tein sen klassisen virheen, että joskus viime vuonna sanoin, ettei ”niillä piirustuksilla nyt niin kiirettä ole”. Eipä ollut silloin, mutta nyt niillä olisi tarvetta. Ovat toki luvanneet toimittaa piirustukset asap.

Saunan seinä alakerran aulan puolelta. Tuo näillä näkymin verhoillaan kipsilevylle, kun se yhtyy kipsilevyseinään.

Saunan seinä alakerran aulan puolelta. Tuo näillä näkymin verhoillaan kipsilevylle, kun se yhtyy kipsilevyseinään.

Kylpyhuoneeseen sisustussuunnittelija suunnitteli ammeen ja suihkun väliin seinän, joka toimii myös hyllynä.

Kylpyhuoneeseen sisustussuunnittelija suunnitteli ammeen ja suihkun väliin seinän, joka toimii myös hyllynä.

Sauna vaikuttaa nyt yllättävän isolta. Saa nähdä, millainen se on, kun lauteet on paikallaan. Puukiuasta varten on muurattu suojamuuri.

Sauna vaikuttaa nyt yllättävän isolta. Saa nähdä, millainen se on, kun lauteet on paikallaan. Puukiuasta varten on muurattu suojamuuri.

Kylpyhuoneen oviaukko pukuhuoneesta katsottuna. Tähän väliin siis tulee pukuhuone, jonka seiniä ei ole vielä tehty.

Kylpyhuoneen oviaukko pukuhuoneesta katsottuna. Tähän väliin siis tulee pukuhuone, jonka seiniä ei ole vielä tehty.

Kauempaa etupiha näyttää nyt tältä. Tien ja varaston paikan välillä oli aikaisemmin pieni mäki, joka on nyt tasoiteltu.

Kauempaa etupiha näyttää nyt tältä. Tien ja varaston paikan välillä oli aikaisemmin pieni mäki, joka on nyt tasoiteltu.

Varasto tulee tähän. Maan alla on nyt salaojat ja pinta on oikeassa korossa anturoita varten.

Varasto tulee tähän. Maan alla on nyt salaojat ja pinta on oikeassa korossa anturoita varten.

 

Vesieristykset

Eilen telasin yläkerran vessaan – vai pitäisikö sanoa kylpyhuoneeseen – ensimmäisen kerroksen vedeneristysmassaa. Sitä ennen olin vetänyt kaksi kerrosta kosteussulkua seiniin ja kattoon. Toisen vedeneristyskerroksen jälkeen seinät ovat valmiita laatoitettavaksi. Katon ajattelimme maalata, ja siksi yritin levittää sinne kosteussulun niin tasaisesti kuin mahdollista. Ihan hyvä tuosta varmaan tuli.

Juttelimme Järvelän tasoiteteamin rapparin kanssa eteisen seinästä, joka on urakoitsijan jäljiltä vino. Lisäksi siinä oli yksi ylimääräinen patti. Meillä loppui Päivin kanssa usko omiin kykyihimme, ja siksi pyysimme ammattilaista oikaisemaan seinän. Hän korjasi seinää eilen hiomalla ja kipsilaastilla. Lisäksi hän verkotti ja tasoitti vielä käsittelemättömän pätkän eteisen seinää. Ihan suoraa seinästä ei saanut, koska siinä kohdassa ulko- ja väliseinä ovat pienessä kulmassa toisiinsa nähden. Oikaiseminen olisi vaatinut monen sentin tasoittamista ikkunakarmin päälle, joten sitä ei voinut tehdä. Seinä on kuitenkin nyt niin hyvä kuin se olosuhteisiin nähden voi olla. En usko, että tuota kulmaa tulee katseltua myöhemmin, koska se on nyt kohtuullisen hyvin naamioitu.

Tänään kävimme hakemassa pääoven ulkoportaiden laatat. Tai siis olisimme hakeneet, jos niitä olisi vielä ollut Lahden Terrassa jäljellä. Olimme katselleet kyseisiä laattoja monta kertaa mutta lykänneet ostamista koko ajan. Nyt, kun menimme niitä hakemaan, ne olivat loppu. Onneksi RTV:stä löytyi hyviä laattoja, joita vielä saa. Otimme kaksi malliksi, jotta saamme verrattua värejä sokkelin väriin. Luultavasti valitsemme tummemman. Meillä on tumma katto ja ikkunanpielet, joten tummat laatat portaissa sopivat siihen.

Vessan seinät on vesieristetty kertaalleen. Suihku on perällä, joten etuosaa ei tarvitse suojata ylös asti.

Tähän tulee WC-istuimen seinäteline. Siinä on vasta kosteussulku, mutta levitän siihen vedeneristysmassan.

 

Eteisen ja rappukäytävän seinää, jonka ammattilainen tasoitti. Ehkä jälki on hiukan parempaa kuin meidän tekemämme olisi ollut 😉
Tällaiset laatat otettiin näytille. Kuten tavallista, kuvassa värit vääristyvät. Tummempi on tummanharmaa ja vaaleampi vaaleanharmaa.
Raksaradio on vähän pöllyssä…