Avainsana-arkisto: smyygit

Hidasta on

Tuntuu, että tasoitustöissä työt pysähtyivät jossain vaiheessa kokonaan. Samoja seiniä tasoitetaan uudelleen ja uudelleen, eikä mitään näkyvää tahtonut syntyä. Mutta kyllä se lopulta on kannattanut. Yläkerta on jo pitkällä, vaikka vielä joissain seinissä on pientä fiksattavaa. Olohuone ja keittiö on maalattu pohjamaalilla, eikä pinnoissa ole enää juuri sanottavaa. Iso työ tehtiin olohuoneen kantavassa kiviseinässä, mutta nyt se onkin huippusileä. Ei uskoisi amatöörin tekemäksi. Heinäkuun lopussa ja elokuun alussa meinasi iskeä masennus, kun työt eivät näyttäneet etenevän, mutta nyt on parempi fiilis. Sitä odotan, että takka saadaan asennettua. Kunhan olohuoneen katto ja kantava väliseinä ovat lopullisessa pinnassa, takka voitaisiin periaatteessa asentaa.

Porraskäytävän korkean seinän tasoitusta varten tein alakertaan tasanteen, jolla eteisen lattiaa jatkettiin. Sen päälle tulee teline, jolta seinän yläosa ja porraskäytävän katto saadaan tasoitettua ja maalattua.

Murtohälyttimeen liittyviä ovikoskettimien piuhoja olemme ihmetelleet Päivin kanssa. Jossain ovessa se tulee saranapuolelle ja jossain kahvapuolelle. Soitin eilen sähkösuunnittelijalle ja kysyin, miten kosketin tulee. Olisi pitänyt soittaa aikaisemmin. Kosketin on ihan erilainen kuin luulin, ja piuha olisi pitänyt pistää piiloon ennen kuin smyygit levytettiin. Nyt vaihtoehtoja on kaksi: joko leikkaamme tasoitetut ja maalatut smyygit auki ja pistämme piuhan oikein tai katkaisemme piuhan piiloon ja pistämme langattomat ovikoskettimet. Jälkimmäinen maksaa muutaman sata euroa. Ensimmäinen taas tietää paljon ylimääräistä hommaa, joten saa nyt nähdä, mihin lopputulokseen päädymme. Langattomassa olisi se etu, että kun sen kerran hankkii, niin siihen voi liittää myös ulkovaraston ovet. Pääoven smyygejä ei ole vielä levytetty, joten sen piuha saadaan vedettyä oikein. Alakerran ovessa ei ole edes piuhaa, joten se onnistuu vielä helpommin.

Talon ulkopuolikin on hiukan muuttunut. Alkuviikolla asennettiin ikkunapellit. Ovista puuttuu vielä kynnyspellit, mutta nekin pitää laittaa kohtapuoliin.

Ikkunapellit antavat julkisivulle viimeisen silauksen. Hieman tietysti kuvassa häiritsevät Skaalan pahvit ikkunoissa ja räystäslautojen repsottava suojamuovi.

Pääovikin siistiytyi.

Olohuone-keittiö on nyt tämmöinen. Ikkunalasit eivät ole maitolasia, vaan niiden edessä on suojamuovit.

Yläkerran kylppäriin vedin märkätilatasoitteen. On aika naarmuisen näköinen, mutta eipä se laattojen alla haittaa.

Nämäkin ikkunat näyttävät siisteiltä.

Eteisen  laattaa jatkava tasanne.

Rappinkia pintaan

Edellisestä blogimerkinnästä onkin näköjään jo melkein kolme viikkoa. Aika on mennyt vauhdilla, koska sekä palkkatöissä että raksalla on ollut tekemistä paljon. Urakoitsijaporukka lopetti saatuaan ulkoportaat ja eteisen laatan valettua sekä terassin runkorakenteet valmiiksi. Talo on siis ulkopuolelta aika pitkälle valmis. Ensi viikolla tulevat rännit, jotka asennamme juhannuksena.

Talon rappaus kaksi viikkoa sitten ei alkanut sujuvasti. Ikkuna-aukot oli ennen ikkunoiden asentamista sahattu muotoonsa Passiivikivitalojen ohjeen mukaan. (Yritin etsiä niistä kuvia, mutta juuri tuo yksityiskohta on jäänyt kuvaamatta.) Muoto oli sellainen, että talon olisi voinut rapata ennen ikkunoiden ja ovien asentamista. Me emme voineet siinä vaiheessa rapata, koska ikkunat asennettiin keväällä, jolloin oli vielä pakkasta. Kun rappari nyt aloitti hommat, hän ei hyväksynyt smyygejä sellaisinaan. Koska ikkunat olivat paikallaan, ei rappaus onnistunut. Ikkunasmyygit piti siis muotoilla uudelleen. Se onnistui puukkosahalla, mutta aikaahan siinä tietysti paloi muutamia tunteja.

Seuraavaksi rappari huomautti ovien puuttumisesta. Olimme jättäneet pääoven asentamatta, ja kellarin sekä yläkerran terassin oviaukoissa oli väliaikaiset rakennusovet. Rappari olisi voinut rapata nuokin oviaukot, mutta silloin niistä olisi tullut erilaiset kuin ikkuna-aukoista ja KHH:n oviaukosta. Päätimme siksi asennuttaa ovet paikalleen. Kävimme eilen etsimässä niihin lukkoja ja kahvoja, jotta saadaan ovet lukittua. Totesimme, ettei kannata mennä merta edemmäs kalaan. Halvimmat hinnat ovatkin tässa naapurissa, eli Järvelän raudassa, mutta kolusimme läpi Lahden isot rautakaupat. Hintahaarukka kolmelle lukkopesälle oli n. 320-420 €. Se tuli todettua, että lukkovalikoima rautakaupoissa on identtinen. Kaikissa on samat Abloyn lukkorungot ja niihin sopivat lukot.

Valmistelevien töiden jälkeen rappari pääsi viime viikolla aloittamaan varsinaisen homman. Hän on nyt apureineen käynyt ikkunasmyygit ja osan nurkista läpi. Niihin tulee listat, jotka kiinnitetään laastilla. Ensi viikolla alkaa varsinainen seinien rappaus. Töiden valmistumisen takaraja on 8.7., mutta jos kaikki menee ilman vastoinkäymisiä, ulkopinta on valmis aikaisemmin.

Sisällä olemme tasoittaneet seiniä ja kattoja. Yläkerran kipsilevypinnat on nyt käyty melkein kokonaan kahdesti läpi. Joitain seiniä on vielä kittaamatta. Kunhan ne ovat valmiit, Päivi maalaa pohjamaalin. Sen jälkeen tasoituksia vielä fiksataan, jos tarvetta on. Kiviseinien kohdalla mietimme aluksi, että teetämmekö ne ulkopuolisella vai teemmekö itse. Päätimme tehdä ne itse. Aloitimme yläkerran makuuhuoneiden kantavasta kiviseinästä, joka jää kaappien taakse piiloon. Se oli siis hyvä harjoittelukohde. Ensimmäinen tasoitekerros tehtiin Vetonit-tiilitasoitteella. Alla on lopputulos. Päivin tekemä seinä on jotenkin siedettävä, mutta minun kohteeni meni täysin poskelleen. En noudattanut ohjeita, joten tasoitekerroksesta tuli aivan liian paksu ja epätasainen.

Seuraavaksi luin Weberin ohjeista, miten tasoittaminen pitäisi tehdä. Tasoitin Roosan huoneen kevyen väliseinän ohjeen mukaan, ja siitä tuli jo paljon parempi. Osansa on tietysti sillä, että seinä oli jo alun alkaen tasaisempi kuin kantava väliseinä. Tulos oli kuitenkin sitä luokkaa, että uskalsin siirtyä eteisen ja keittiön kantaviin seiniin. Tekemällä näköjään oppii, mutta kannattaa niitä ohjeitakin joskus lukea 😉 Seinähän ei ole missään tapauksessa valmis tiilitasoitteen jälkeen, vaan siihen tulee vielä pohjatasoite ja hienotasoite päälle. Toivottavasti nuo ensimmäiset harjoittelukohteet edes vähän paranevat lisätasoituksella. Vaikka jäävätkin kaappien taakse, niin ihan mitä tahansa jälkeä ei viitsisi jättää.

Ensimmäiset kodinkoneet tulivat eilen. Niiden piti tulla ensi viikolla, mutta osa tuli vähän aikaisessa.  Kuljettaja soitti minulle puolen päivän aikaan ja kertoi, että on 10-30 minuutin päästä meillä kuorman kanssa. Tavaroille täytyy olla vastaanottaja, koska heidän ohjeiden mukaan jonkun täytyy ne kuitata vastaanotetuksi. Jos vastaanottajaa ei ole, kuormaa ei jätetä, vaan se viedään jonnekin terminaaliin. Hieno juttu! Minä olin työasioissa n. 1,5 tunnin ajomatkan päässä ja vaimollakin kestää reipas 0,5 tuntia ennen kuin pääsee töistä tontille. Jos hän siis ylipäätään pystyy irtautumaan töistään heti. Jälleen ihmettelen sitä, mitä olen ihmetellyt monta kertaa aikaisemmin: Luulevatko kuljetusautojen kuljettajat, että omakotitalorakentajat eivät käy töissä? Eikö kenellekään tule koskaan mieleen, että soittaisi vaikka aamulla ja kertoisi aikahaarukan, mihin aikaan ovat luultavasti tulossa. Jos kuski ei halua soittaa, niin eikö lähettämöstä joku voisi soittaa tai pistää vaikka tekstarin. Näin voisi valmistautua tavaran vastaanottoon ja järjestää sinne jonkun ottamaan niitä vastaan. Nyt onneksi rappari oli hommissa, joten hän kuittasi koneet vastaanotetuksi. Ensi maanantaina tulevat Keittiömaailman kalusteet. Sieltä ilmoitettiin eilen, että maanantai-iltapäivällä kuorma on pihassa. Ilmoittivat siis etukäteen, hyvä juttu! Lopuista kodinkoneista en tiedä, mutta niiden pitäisi tulla johonkin aikaan ennen juhannusta. Koska emme saa kalusteita ja koneita vielä asennettua, yritimme pari viikkoa sitten siirtää niiden toimitusta eteenpäin. Muiden kohdalla ei onnistunut, mutta keittiön kivitasoja saatiin lykättyä 2 viikkoa.

Pääoven portaiden muotti raudoitettuna. Tarkastaja tarkastaa työn laatua.

Meidän makuuhuoneemme seinä, jonka minä tasoitin. Läikikkyys johtuu siitä, ettei tasoite ole täysin kuivunut. Surkeaa jälkeä!

Päivin tasoittama Roosan huoneen seinä. Näyttää jo paremmalta.

Kertaalleen tasoitettuja kipsilevyseiniä keittiössä. Tuollaiselta näyttää nyt koko yläkerta.