Avainsana-arkisto: sisustus

Puolen vuoden sähkönkulutus

Edellisestä merkinnästä onkin kohta kaksi kuukautta. Niin se aika menee. Olen ehtinyt tässä vaihtaa työpaikkaa, ja siihen liittyen matkustaminen lisääntyi hurjasti kesäkuussa. Blogi on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle, mutta kyllä täällä on jotain tapahtunut.

Sähkönkulutukset touko- ja kesäkuussa olivat 970 ja 568 kWh (1279 kWh huhtikuussa). Päivää kohti kulutus siis oli 31 ja 19 kWh/päivä (43 huhtikuussa). Ensimmäisen asutun puolen vuoden sähkönkulutus on siten 9262 kWh. Oletan, että toinen vuosipuolisko menee hiukan vähemmällä, koska lämmityksen kannalta tammi- ja helmikuu ovat yleensä eniten energiaa vievät kuukaudet. Toisaalta valaistus haukkaa pimeänä aikana oman osansa, ja joulukuuhan on pimein kuukausi. Vaikuttaa siltä, että ensimmäisen vuoden kulutus tulee olemaan n. 18000 kWh. Käyttösähköä voi jotenkin arvioida kesäkuun kulutuksen mukaan. Kesäkuun kulutus *12 = 6816 kWh. Tuossa on toki mukana kylpyhuoneen lattialämmitys ja käyttöveden lämmitys. Voisin siis arvioida, että käyttösähkön osuus koko kulutuksesta on n. 35 %. Muuttujia on kyllä aika paljon, joten tuo on hyvin karkea arvio.

Varsinainen lämmitys (siis ILP:llä) loppui joskus keväällä. En pistänyt päivämäärää muistiin. Jäähdytystä olemme käyttäneet nyt muutamana päivänä. Ilmankin olisi varmaan mennyt, mutta jäähdyttäminen ja kosteudenpoista lisää hiukan mukavuutta. Erityisesti illalla nukkumaan mennessä on mukava, että talossa on viileää ja kuivaa. Ei tarvitse hikoilla lakanoita märiksi ennen nukahtamista. Viime päivät ILP on ollut kosteudenpoistoasennossa, kun viilennystä ei ole niin hirveästi tarvinnut.

Olen seurannut sähkönkulutus/lämmitystarve-lukua kuukausitasolla. Talvella ja alkukeväästä se oli n. 3,5. Touko- ja kesäkuussa se meni yli 6:n, mikä on luonnollista. Lämmitystarveluku on hyvin pieni, joten sähkönkulutus siihen suhteutettuna on paljon. Kulutus/LT-luku on sinänsä hyvinkin lineaarinen. Kun LT-luku = 0, pitäisi kulutuksen olla n. 400 kWh/kk. Käytännössä tuohon päästään hyvin harvoin koko kuukauden aikana. Nyt heinäkuussa eiliseen mennessä LT-luku on 5,7.

Päivi on maalannut terassin ja parvekkeen räystäslaudat. Nehän menivät vähän rapaan rappauksessa, ja muutenkaan ne olivat vasta kertaalleen maalatut. Tätä kirjoittaessani hän viimeistelee parveketta. Sen jälkeen on vielä ruokailuterassin katto maalattava. Sitten voidaan ruuvata terassilaudat paikalleen. Ne on jo hankittu ja odottavat asentamista. Terassia piti oikaista hiukan, kun parissa kohdassa oli maa painunut ja siten terassiin tullut hiukan notkahdusta.

Asensimme olohuoneen verhot muutama viikko sitten. Kävimme sisustussuunnittelijan kanssa kaupoilla toukokuussa, mutta Eurokankaan ompelijan pitkän toimitusajan vuoksi saimme verhot ripustettua vasta kesäkuussa. Alla on kuvat suunnitelmasta ja toteutumasta. Onhan tuo aika hyvin kuvansa näköinen 🙂

Ennen oikaisua terassilinjassa oli hienoinen notkahdus.

Nyt näyttää suoralta. Metallitolppien kohdalla on betonipilarit alas saakka. Ne ovat pysyneet paikallaan. Soran päällä olleet harkot olivat vajonneet jonkin verran.

Räystäs- ja otsalautojen maalausta varten piti telineet pistää harjan kohdalla yläasentoon. Oli kuulemma tukevampi kuin miltä näyttää.

Sisustussuunnittelijan arvio olohuoneesta.

Olohuone nykyisessä mallissaan. Oikean puoleiset ikkunat on ulkopuolelta suojattu, joten siksi ne ovat niin sameat. Sohva ja sohvapöytä eivät vielä ole samat kuin suunnitelmassa, mutta ehkä joskus… Pöytää varten on jo varattu ylijäänyt kertopuupalkki, josta sen voi tehdä.
Sähkön kulutus / lämmitystarveluku vuoden 2012 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta kuukausitasolla.

Talvi tuli

Talvi tuli tännekin päin Suomea. Kunta ei ole aurannut tonttimme editse menevää tietä, joten tällä hetkellä sinne ei pääse. Samalta alueelta on aurattu jotain muuta, joten täytyy huomenna soittaa kunnan insinöörille, että pistää aura-auton liikkeelle. Rakentaminen voi olla vähän hankalaa, jos pitää kahlata 200 metriä umpihangessa, jotta pääsee tontille. Meillä on siis vieläkin toiveena se, että päästään aloittamaan rakentaminen ihan kohta. Sään suhteen ei toistaiseksi ole ollut tuuria, mutta katsotaan, mihin suuntaan tämä muuttuu.

Sisustussuunnittelu on lähes valmis. Kiersimme sunnuntaina muutaman sisustus- ja rautakaupan läpi ja arvoimme pintamateriaaleja. Vielä on jotain piirtämättä, mutta esimerkiksi sisustukseen liittyvät valaisimet ovat jo paikallaan. Tänään tapasimmekin yhden valaistussuunnittelijan, joka lupasi pistää tarjouksen lähipäivinä sähköpostilla. Vaikutti ihan pätevältä suunnittelijalta, joten jos hinta on kohdallaan, niin eiköhän me hänet palkata. Kunhan saadaan valaisimet paikalleen ja tyypit valittua, niin sitten voisi käydä sähkösuunnittelun kimppuun.

Energiatodistuskin on tehty. Sen mukaan vuodessa menee n. 27 000 kWh sähköä. Siitä 15 000 kWh on käyttösähköä, 6600 kWh käyttöveden lämmitystä ja 5400 kWh lämmityssähköä. Energiatehokkuusluku, eli ET-luku on 90 kWh/brm2. Menee siis kirkkaasti A-luokkaan, jonka raja on 150 kWh/brm2. Tosin niin pitää mennäkin, kun passiivitalo on tähtäimessä. Lukemathan ovat toki laskennalliset, eli vasta hetken asumisen jälkeen nähdään, miten nuo pitävät kutinsa. Jossain olen nähnyt arvion, että käyttöveden lämmitykseen menee 1000 kWh/vuosi/asukas. Siihen nähden laskelman 6600 kWh on yli tuplat sen, mitä meillä menisi. Jotain vertailua lämmityssähkön kulutuksesta antaa se, että pinomotti koivua sisältää n. 1700 kWh energiaa. Laskelmien mukaan talon lämmitys hoituu siis polttamalla 5 mottia puuta sopivaan aikaan.

Ensi lauantaina käymme Skaalalla Vantaalla. Ikkunoistahan saimme jo tarjouksen aikaisemmin, mutta luettelo hiukan muuttui sen jälkeen. Lisäksi mietimme sälekaihtimia, ikkunatyyppejä (aukeava vai kiinteä) yms. tarkemmin. Toivottavasti saadaan nuo nyt kerralla kuntoon, ettei niitä tarvitse myöhemmin pähkäillä. Tuntuu, että tässä on niin paljon suunniteltavaa ja mietittävää, ettei pää tahdo pysyä asioiden mukana.

Värivalinnat

Kävimme etsimässä viikko sitten Benders-kattotiiliä rautakaupoista, jotta voisimme päättää tiilen värin. Niitä ei löytynyt mistään, vaan tarjolla oli muiden valmistajien tiiliä. Nyt ei sitten tiedä, onko niissä samat värit kuin Bendersillä. Arkkitehti lupasi pyytää mallit itselleen. Talon väriä olemme pyöritelleet Maxitin värikartan ja tietokoneen avulla. Alla on kolme kuvaa, joista yhdessä lähes varmasti on se talon väri, jonka valitsemme. (Kuvien yksityiskohdat eivät ole kohdallaan, joten keskittykää väreihin.) Katto noissa kuvissa on tummanharmaa. Eniten haluaisimme tummanruskeaa, mutta ainakaan löytämissämme kattotiilissä ei ollut riittävän tummaa ruskeaa. Joutunemme siis tyytymään graniittiin tai mustaan. Ympäristö on vielä luonnontilassa olevaa metsää, ja puusto on lähinnä havupuuta. Värimaailmaa pitää miettiä vähän senkin mukaan.

Kävin perjantaina arkkitehtin kanssa taloa vielä läpi. Pieniä muutoksia huoneisiin tuli vieläkin. Suurennettiin vessaa, siirrettiin paria seinää, pistettiin hormit ojennukseen yms. pientä. Lisättiin kuviin myös maakellari, jotta se ei unohdu louhintatöiden aikaan. Sen ovi tulee alla olevissa kuvissa oikealla näkyvien portaiden viereen. Vieressä on alakerran kuraeteisen ovi, joten maakellarissa on kätevä käydä myös talvella, koska se on katoksen alla. Tulevalla viikolla arkkitehti käy pohjat läpi rakennesuunnittelijan detaljien kanssa, jotta nekin tulee varmasti huomioitua lupakuvissa. Seuraava tapaaminen on reippaan viikon päästä, ja toiveena on että sen jälkeen saadaan lupa hakuun.

Sisustussuunnittelija käyttää taloamme mallikohteena, joten hänen nettisivuillaan on kuvia meidän tulevista huoneistamme. Makuuhuone ja kotiteatteri ovat jo valmiit, ja tulevalla viikolla valmistuu muita huoneita. Muutenhan sisustussuunnittelulla ei ole kiire, mutta valaisimien sähköt olisi hyvä saada suunnilleen kohdalleen.

Talon pystyttäjäporukka on palkattu. Saimme pääsuunnittelijalta vinkin tekijöistä, ja he voivat aloittaa jo tämän vuoden puolella. He tekevät myös anturat. Alustavasti sovimme rungon pystytyksestä vesikattoon saakka, mutta jos kaikki menee hyvin, niin sama porukka voi jatkaa sisätöissäkin.

Maxit CL335

Maxit T001

Maxit MD105

Keittiö- ja sistussuunnittelua lisää

Talotarjouksien takaraja oli viime perjantaina, ja saimme siihen mennessä kokonaista yhden tarjouksen. Se tuli Malanderilta. Yksi toimittaja (Lujakivitalot) kertoi, ettei heidän seinärakenteensa sovellu meidän taloomme kunnolla, joten ratkaisusta tulisi suhteettoman kallis. Sen vuoksi he eivät tarjonneet ollenkaan.

Lauantaina FinnBuild-messuilla juttelin yhden myyjän kanssa (Be-Wi) ja maanantaina soitin toiselle (Passiivikivitalot.fi). Kummallakin oli sama selitys: on niin paljon ollut tekemistä, ettei ole ehtinyt tehdä. Jälkimmäisessä tapauksessa laskija ei ollut tarkistanut päivämäärää, ja hän otti talomme heti laskentaan. Lupasi tarjouksen viimeistään torstaina. Bewiltäkin odotan tarjousta piakkoin. Muita tarjouksia tulee, jos tulee. Nuo ovat tällä hetkellä kiinnostavimmat, joten jos hinnat ovat kohdallaan, niin voimme noistakin valita oman talomme toimittajan.

Yhden keittiötarjouksen saimme eilen. Lisää tulee torstaina ja perjantaina. Luulen, että sijoittelultaan ehdotukset eivät poikkea toisistaan. Muut huoneet, ikkunat, ovet ja puuliesi ovat omilla paikoillaan, joten muille keittiön osille ei hirveästi jää vaihtoehtoja.

Viikonloppuna pähkäilimme sisustussuunnittelijan kanssa talon sisustusta. Tässä vaiheessa pähkäiltiin lähinnä värimaailmaa. Yläkertaan lattiaan ja huonekaluihin tullee harmaaseen vivahtava ruskea, suklaanruskea tai jotain sen tyylistä. Seinät jäävät vaaleaksi. Alakerta menee hiukan punertavampaan suuntaan, eli pähkinään. Myös tyylillisesti kerrokset poikkeavat toisistaan. Yläkerta on hiukan modernimpi, ja alakerrasta tulee vähän lämpimämpi.

Ehkä viikon-parin sisään saamme jo keittiö- ja sisustuskuvia, joita voisi pistää tänne. Muutaman viikon päästä pitäisi saada rakennuslupakin sisälle, jos meinaamme tämän vuoden puolella vielä aloittaa.

Keittiön suunnittelua + muuta

Kävimme perjantaina Topi-keittiöllä pistämässä keittiösuunnittelua alulle. Sen jälkeen etsimme Keittiömaailmaa (vai mitä se nyt oli?), mutta eksyimme Domus-centeriin. Siellä oli asiansa osaava myyjä, jonka kanssa mietimme keittiötä pari tuntia. Hän lupasi tarjouksen vajaan kahden viikon päähän.

Eilen pidimme session sisustussuunnittelijan kanssa. Katsoimme hänen kansioitaan ja kerroimme, mistä pidämme ja mistä emme. Hän tosin aika hyvin tietää jo meidän makumme, kun on Päivin käly. Jotain tarkennuksia nyt kuitenkin tuli. Samalla tuli selväksi se, että meillä on Päivin kanssa joissain asioissa aika erilainen maku. Onnea vaan sisustussuunnittelijalle siinä luoviessa 🙂

Runkotoimittajarintamalta on saatu yksi tarjous, mutta se on vain materiaaleista ja hieman vajavainen. Yksi toimittaja, Lujatalot, ei lähtenyt tarjoamaan Passiivisydäntään meille. Heidän mielestään sillä ei saa järkevillä kustannuksilla toteutettua meidän taloamme. Tuo on vähän harmi, koska tuosta Passiivisydämestä olemme olleet kiinnostuneita alusta saakka. Nyt pitää sitten valita joku muu.

Tontilla ei ole tapahtunut mitään. Tulevalla viikollakaan tuskin tapahtuu, koska minä teen pitkää päivää töissä ja Päivi on vanhemmillaan tytön kanssa. Ensi lauantaina on FinnBuild-messut. Saa nähdä, mitä sieltä tarttuu mukaan. Ikkunoihin ainakin ajattelin tutustua tarkemmin.

Ensimmäiset luonnokset

Tänään kävimme arkkitehdin toimistolla katsomassa ensimmäisiä luonnoksia. Nyt tarkoituksena oli löytää sopiva paikka talolle ja autokatokselle sekä päättää kerroksien lukumäärä. Kerroksia tulee kaksi, joista alempi on osittain kellari. Yläkertaan, eli asuinkerrokseen, tulevat olohuone-ruokailutila, keittiö, kodinhoitohuone ja kaksi makuuhuonetta. Alakertaan pistetään kaksi makuuhuonetta,saunatilat, kotiteatteri ja varastoja. Huoneiden tarkasta sijoittelusta keskusteltiin, ja seuraavaksi arkkitehti piirtää sisätiloja kohdalleen. Seuraava tapaaminen on viikon päästä.

Saimme viime viikolla maanmittaustoimistolta paperit määräalan rekisteröinnistä. Lohkominen käynnistyi siinä samalla, joten se tapahtunee lähiviikkoina. Tämäkin asia siis etenee. Huomenna menemme pankkiin kirjoittamaan lainapaperit, joten saadaan rahoituskin kuntoon. Tässähän alkaa tuntea itsensä rakentajaksi, vaikka varsinaisesti mitään ei ole rakennettu 🙂

Sunnuntaina kävimme Habitaressa hakemassa ideoita sisustukseen. Löytyihän sieltä jotain: upea jää-viileäkaappi-pakastin-yhdistelmä, sohva olohuoneeseen sekä nelipaikkainen sohva kotiteatteriin. Hieno lankkulattiakin löytyi, mutta hinta (99 €/m2) pakottaa etsimään huokeampaa ratkaisua. Messut itsessään olivat mukavat, ja päivä meni nopeasti. Minäkin, vaikka olen tekniikkaorientoitunut, viihdyin koko päivän.