Terassi

Totesin tätä kirjoittaessani, että sehän on juhlakahvien aika. Tämä on sadas blogimerkintäni.

Päivin kesän urakka on lopulta valmis. Kesälomalle optimisesti suunniteltu terassin viimeistely hiukan venähti. Mutta olihan tuossa hommaakin: katon maalaus, terästolppien puhtaaksi rälläköinti ja maalaus (neljään kertaan), terassin rungon viimeistely sekä itse terassin laudoitus. Työ kuitenkin kannatti, koska lopputuloksesta tuli kuitenkin hieno. Vielä se vaatii loppusilauksen, eli laudoitus käsitellään tummanruskealla puunsuojalla. Odotetaan kuitenkin kevääseen ennen sitä urakkaa. Valaisimet sekä parvekkeen ja portaiden kaiteet on tarkoitus saada tänä syksynä asennettua.

Talon takapääty näyttää nyt tältä. Lopullinen maan pinta tulee lähelle terassilaudoituksen alalaitaa.

Kuvassa näkyvä rännikaivo oli yllättävän hankala saada paikalleen. Maan alta tulevat putki ei ollut ihan kohdallaan, eikä terassin alla ollut hirveästi tilaa siirtää sitä.

Parvekkeen alle on muodostunut näköjään varasto. Kuvasta ei sitä kunnolla näe, mutta myös alaosa on laudoitettu.

Ruokailuterassin laseja olemme arponeet tässä matkan varrella. Toistaiseksi päätimme pistää kaiteet vain parvekkeelle ja alas meneviin rappuihin. Muuten terassi jää ilman lasitusta.

Irtonaiset sähköjohdot näyttävät paikat, joihin tulee liiketunnistimelliset valaisimet.

Parvekkeelle on kaiteet jo tilattu. Tulossa on alumiinia ja lasia.