Arkistot vuoden mukaan: 2011

Porraskäytävä ja keittiön lattia

Tänään talolla oli talkooporukka, kun Päivin isä, veli ja käly tulivat auttamaan hommissa. Sen seurauksena keittiön lattia on paria riviä vaille valmis. Valitsimme siihen laattaa jäljittelevän laminaatin. Hyvältä tuo näyttää, vaikkakin jääkaappi seisoo vielä keskellä lattiaa häiritsemässä näkymää. Tällä viikolla viimeisetkin laudat pistetään paikalleen. Keittiökaappien asennus on ensi viikonloppuna. Lauantaiaamu alkaakin mukavan verryttelevästi kalusteiden kantamisella, kun ne siirretään alakerrasta yläkertaan.

Päivi maalasi ja tapetoi porraskäytävää. Se on nyt muuten valmis, mutta välipohjan otsapinta vaatii vielä kaksi kerrosta pintamaalia. Samassa yhteydessä maalataan alakerran aulan kattoa. Tapetin laitto oli hiukan haasteellista. Vuota oli 6,5 metriä pitkä ja telineen ylätaso oli n. 3,2 metrissä. Loppumatka mentiin 5-portaisilla A-tikkailla. Päivi ei kuulemma paljon katsellut alaspäin. Toinen Päivi oli tukemassa tikkaita ja ojentelemassa työkaluja.

Portaat eivät tulekaan ensi viikolla. Niihin tulee lasikaiteet, ja porrastoimittajan mukaan lasien toimitus on himpun verran myöhässä. Sen vuoksi portaiden toimitus siirtyy viikolle 47. Kovin hirveää meteliä emme viitsineet tuosta nostaa, koska ei tässä itsekään olla ihan valmiita. Kun Päivi saa yllä mainitut maalaushommat tehtyä, pitää ylä- ja alakerran auloihin pistää laminaattia lattiaan. Sitä ei välttämättä olisi ehtinyt tehdä, jos portaiden asennus olisi ollut nyt alkavalla viikolla. Tai ainakin olisi ollut julmettu kiire.

Minä lepuutin päivän selkääni Päivin vanhemmilla. Toisella silmällä yritin pitää kurissa 3 liikkuvaa pikkulikkaa. Kiitos talkooporukalle!

Porraskäytävä yläaulasta päin näyttää tältä. Tapetti antaa mukavasti elävyyttä.

Tapetti jatkuu ihan alas saakka. Kuten olen jo tottunut, värit ovat korkeintaan sinne päin. Keltaista valoa antava työvalaisin yhdistettynä kameran salamaan tuottaa joskus eksoottista jälkeä. Pitää ottaa joskus kuvasarja luonnon valossa päivällä.

Keittiössä on joku kävellyn pölyisillä kengillä…

Vessa valmistuu

Talon tärkein huone, eli WC :) lähestyy valmistumistaan. Seinät on laatoitettu ja lattiassa vesieristys kertaalleen vedetty. Lattia laatoitetaan näillä näkymin ensi viikon alussa. Päivi kävi eilen ostamassa lattialaatat, jotka ovat grafiitin harmaat. Olemme suosineet tummaa laatoissa, koska eteisen ja KHH:n laatat ovat myös tummat. Teknisen tilan lattiakin on vesieristetty, ja haemme siihen laatat viikonloppuna. Siinä mennään halpis-linjalla, koska niitä laattoja ei ole tarkoitus (toivottavasti) ihailla päivittäin.

Eteinenkin on laatoitettu. Tarkasti katsottaessa eteisen seinien vinous näkyy siinä, että saumat eivät ole täysin yhdensuuntaiset kaikkien seinien kanssa. Harmillista sinänsä, mutta vinous on niin pientä, että sitä ei arkielämässä luultavasti huomaa.

Päivi on saanut porraskäytävän ja yläaulan seiniä hyvin maalattua. Vielä on viimeistelemättä välipohjan pääty ja porraskäytävän alaosa. Yläosahan maalattiin jo jokin aika sitten. Käytännössä pitää kuitenkin tehdä niin, että koko seinä maalataan lopuksi kertaalleen ylhäältä alas. Muuten keskelle portaikkoa jäisi ikävä työsauma. Keittiön seinätkin on maalattu valmiiksi, joten valmista pintaa on nyt syntynyt vähän sinne sun tänne. Meidän makuuhuoneemme on vielä pahasti kesken. Sitähän me pidimme aikaisemmin taukotupana, joten sen viimeistely on tullut jälkijunassa muihin huoneisiin nähden. Tällä hetkellä KHH on taukotupa, joten sekin on muita huoneita hiukan jäljessä. Mutta eiköhän ne saada valmiiksi ennen muuttoa 😉

Sähkömies kävi tekemässä yhden päivän hommia. Sähkökeskus on saanut rinnalleen kaverin, eli data- ja antennikeskuksen. Sähkösuunnittelijalla oli käynyt jokin virhe sähkökeskuksen suunnittelussa. Siitä puuttui yläkerran lattialämmityksen kytkennät. Asentaja kuitenkin korjasi tuon virheen, joten se on nyt kunnossa. Ulos hän asensi kulkuvaloja, ettei meidän tarvitse ihan pimeässä liikkua.

Olemme Päivin kanssa heränneet sisäovien hankkimiseen. Olemme tähän mennessä ostaneet tarvikkeita sitä mukaa, kun niitä on tarvittu. Nyt kun talolla huseeraa joku muu, ei kaikkea aina muista etukäteen. Vähän samalla tavallahan meillä kävi eteisen laattojen kanssa, eli niitäkin haettiin hiukan kiireellä. Ovia etsiessä eksyin Haapsalun uksetehaan sivuille. Siellä olevat ovet Förby 1P ja Förby 1G näyttävät hienoilta. 1P on yksipeilinen ja 1G sama malli lasilla varustettuna. Sisustussuunnittelija suunnitteli makuuhuoneeseemme lasilla varustetun oven. Näin valo pääsisi hienosti kulkemaan läpi talon. Katsotaan nyt, millaiset ovet lopulta valitsemme.

WC:n seinälaatta on valkoinen aaltomaisella kuviolla. Valitettavasti kuvio ei näissä kuvissa näy. Suihkun kohdalle pistettiin raita harmaista laatoista.
Eteinen ylhäältä päin katsottuna. Saumoja ei ole vielä saumattu, joten ne ovat tummemmat lopullisessa versiossa.
Portaiden kulkuvaloissa on alaosassa ledit, jotka palavat koko ajan.

Varsinainen kulkuvalo syttyy, kun liiketunnistin huomaa liikettä. Tällainen valaisin on läheltä.

Tältä portaat näyttävät, kun kulkuvalot ovat päällä. Pääovelle on 3 valaisinta ja KHH:n ovelle taakse antaa valoa 2 valaisinta.
Olohuoneen kattoon tulee tällaisia LED-spotteja. Halkaisija on n. 60 mm.

Isin huone näyttää tältä 😉

Sähköt on kytketty

Taloomme tulee nyt sähkö sisälle, enkä tarkoita nyt jatkoroikkaa. Sähkömies kävi tänään kytkemässä syöttöjohdon pihakeskukseen. Samalla hän teki loput keskuksen kytkennät sisällä. Pikkulikan huoneeseen tuli pistorasioita ja olohuoneen kattoon valaisimia. Valitettavasti sähkömies oli ollut liiankin innokas. En ollut muistanut kertoa hänelle, että KHH ja kettiö ovat vielä kesken, joten hän asensi KHH:n kattoon kaksi valaisinta ja keittiöön pistorasioita. Onneksi noita ei tarvinne ruuvata kokonaan irti. Riittää, että pistorasioista ottaa peitelevyt ja valaisimista kuvut pois.

Koska minä en selkäni vuoksi pysty tekemään talolla töitä, palkkasimme ainakin täksi viikoksi raksamiehen tekemättömiä töitä varten. Hän aloitti eilen, ja on nyt tehnyt koolauksen ala-aulan kattoon. WC-pöntön kotelokin on yläkerrassa tehty.

Kävimme eilen ostamassa eteisen laatat. Määrän kanssa veivattiin paljon. Aluksi meinasimme ostaa laattoja 5,5 neliötä + hukka. Onneksi laskimme piirustuksesta pinta-alan uudelleen. 5,5 m2 oli eteisen pinta-ala ilman komerosyvennystä. Komeroissa ei ole pohjaa, joten lopputulos olisi ollut sangen mielenkiintoinen. Laskimme uuden laattamenekin oikealla neliömäärällä. Laskimme sen jälkeen laattamenekin kappaleittain, eikä se täsmännyt ollenkaan neliöiden kanssa. Pähkäilimme asiaa aikamme, kunnes lopulta pääsimme (toivottavasti) oikeaan määrään. Laattoja tuli lopulta ostettua 9 m2. Suurta neliömäärää selittää se, että 340*340 mm laatoista menee reunoilla paljon hukkaan.

Päivi on viimeistellyt porrasaukon alaosaa. Ilmeisesti tätä kirjoittaessani hän vetää ensimmäisen kerroksen pohjamaalia. Sen jälkeen seuraa viimeistelytasoitus ja maalaus.

KHH:n toinen valaisin. Kupu puuttuu, eikä sitä tarvitse asentaakaan tähän hätään. Kuten kuvasta näkyy, katossa on vielä hiukan läikikkyyttä.

Olohuoneen katon keskelle tuli Jasmina-plafondi. Kuvasta ei kokoa näy, mutta se on iso. Halkaisija hieman yli metrin.

Pikkulikan huoneessa pistorasioiden asennus on jäänyt hiukan kesken.

WC-pöntön kotelo on saanut jo kosteussulun pintaansa.

Porrasaukon alaosan kiviseinä on sileä. Pikkulikkakin pääsi kuvaan.

Ala-aulan katon koolausta on melkein koko katon osalta valmis. Loppuosa on helpointa tehdä sitten, kun aula on tyhjennetty väliseinäharkoista. Pikkulikka pääsi näköjään tähänkin kuvaan.

Sähkökeskus odottaa kansia. Tosin kyllä tuossa vielä kytkettävää on, kun ainakin teknisen tilan pistorasia ovat asentamatta.

Makkaranpaistoa

Tänään päästiin paistamaan makkarat pihanuotiossa. Päivi poltti kasan jätelavoja, ja jonkin verran meni risuja mukana. Hän teki lavojen päälle kuivista puista nuotion, joka toimi hyvänä alkuna. Sen jälkeen lavat, jotka saattoivat olla vähän kosteita, paloivat iloisesti. Lopuksi paistelimme makkarat hyvällä hiilloksella.

Porraskäytävän alaosa on nyt tasoitettu kahdesti. Vielä se taitaa vaatia ainakin yhden kierroksen ennen kuin on hyvä. Niin se vain on, ettei itse tasoittamalla pääse ammattimiehen työnopeuteen. Ei tässä kuitenkaan ihan hengen hätä ole, koska portaiden tulemiseen on vielä yli kaksi viikkoa. Toisaalta ylimääräistä aikaakaan ei ole…

Syysillan tunnelmaa. Elävässä tulessa on jotain hypnotisoivaa. Ainakin minut se saa aina hiljenemään äärellensä.

Porraskäytävä etenee – ja pihakin on siisti

Porraskäytävä ja eteinen lähestyvät pikkuhiljaa valmistumista. Päivi maalasi viime viikonloppuna porraskäytävän seinien yläosan. Vanhempani tulivat täksi viikoksi talkoisiin, ja isäni purki alkuviikosta porraskäytävään rakennetun väliaikaisen tason. Tänään Päivi on tasoittanut porraskäytävän alaosan seiniä.

Eilen aamulla talolla kävi portaiden asentaja mittaamassa porraskäytävän. Portaat menevät valmistukseen ensi tai sitä seuraavalla viikolla. Toimitus ja asennus on sovittu viikolle 46. Pinnat eivät ole vielä valmiit, mutta suunnitelmien mukaan saamme porraskäytävän ja eteisen siihen kuntoon, että portaat voi asentaa. Vielä pitää tehdä alakerran aulan katon alaslaskua, viimeistellä porraskäytävän seinien alaosat ja pistää lattiapinnat ylä- ja ala-aulaan sekä eteiseen. Ala-aulan laminaattia ja eteisen laattaa ei ole vielä edes valittu, mutta eiköhän me se ehditä tehdä. Ensi viikon alussa talolle tulee paikallinen rakennusmies tekemään näitä hommia. Alunperin suunnittelimme tekevämme ne itse, mutta kun selkäni petti, niin on pakko käyttää ulkopuolista työvoimaa. Alustavasti olemme sopineet myös yläkerran vessan laatoitushommistakin.

Isäni käytti pari päivää ulkotöihin. Muuttotarkastusta varten terassia ja pihaa piti tehdä turvalliseksi. Tämä tarkoitti portaiden kaiteita ja kulkuesteitä terassille. Lisäksi isäni kattoi polttopuupinot vanhoilla kattopelleillä, jotka saimme Päivin vanhemmilta. Lopuksi hän siivosi järjesteli loput jätepuukasasta ja siisti takapihan siihen kuntoon, että lumi voi tulla. Talolle on nyt paljon mukavampi mennä, kun takapiha on siisti. Eilen teknisen tilan seinät saivat värin pintaan, eli isäni maalasi ne. Seuraavaksi tilaan pitäisi tehdä vesieristys lattiaan.

Talossa on ollut mukavan lämmintä. Tänään olohuoneeseen mennessäni tuli mieleen, että onkohan siellä jo liiankin lämmin. Olemme pitäneet kahta sähkölämmitintä päällä kuivatuksen vuoksi. Lisäksi takkaa on lämmitetty melkein joka päivä.

Pääoven portaisiin piti tehdä käsijohde. Ylemmäs tuli turvakaiteita, jotta KHH:n ovelle voi kävellä ilman pelkoa putoamisesta.
Ruokailuterassin portaatkin saivat kaiteen. Ennen talvea nämä portaat otetaan pois käytöstä, mutta vielä niitä tarvitaan.

Parveke otettiin pois käytöstä.

KHH:n ovelle pääsee väliaikaisia portaita pitkin. Osa terassia otettiin myös pois käytöstä.

Takapiha näyttää tältä. Kalliolla on vielä jonkin verran soraa ja kasviainesta. Sade saa puhdistaa kallion, ja loput vedetään vaikka painepesurilla sitten joskus. Jonkin verran on vielä pöllejä halottavaksi, mutta niitä ei kannata enää halkoa. Palataan asiaan keväällä.

Polttopuut saivat katon päälleen. Tätä ennen niiden suojana oli rakennusmuovi, joka ei kestänyt UV:tä. Puut siis saivat vettä niskaansa tässä välillä, mutta jospa ne pakkasten tullen hiukan kuivahtaisivat.

Polttopuiden määränpää näyttää tältä. Takan pinnassa on antiikkilastirappaus. Luukun edustalle pistettiin musta laatta.

Eteisen seinien yläosat ovat valmiina tämän näköiset. Sama väri jatkuu yläaulassa. Ala-aulasta tehdään ruskeampi.
Teknisen tilankin seinät ovat valmiit. Väriksi valittiin maalarinvalkoinen :)

Jakotukkien ja muiden putkien ympärille valettiin korokkeet mahdollisen vesivahingon varalta. Minä aloitin, mutta betoni loppui kesken. Päivi viimeisteli homman.

Takan lämmittäminen

Kuten aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsin, olemme lämmittäneet (Spartherm Varia Bh 3S Prestige Standard) takkaa parin päivän välein. Talo pääsi jäähtymään syyskuussa ennen kuin pistimme lämmittimen, joten takasta on nyt ihan hyötyäkin. Meillä on yläkerran isomman makuuhuoneen ikkunoista sisäpuitteet pois ikkunasmyygien viimeistelyä varten. Huomasin, että ulkopuitteen sisäpintaan kondensoituu näillä ilmoilla kosteutta, joka oli valunut alakarmeille lätäköiksi. Tarvitaan siis lisää lämpöä ja erityisesti ilmanvaihtoa.Takka tarjoaa molempia. Lisäksi pistimme makuuhuoneeseen lämmityspuhaltimen, joka paitsi lämmittää myös kierrättää ilmaa.

Tulisijat ovat yksilöitä, joten meidänkin takan polttamisessa on omat niksinsä. Ensimmäiset pesälliset poltin takan mukana tulleen ohjeen mukaan. Ensin arinalle tehdään pieni nuotio lastuista ja tikuista. Kun se on kunnolla syttynyt, lisätään puita haluttu määrä. Periaatteena tämä on ns. alta sytyttämistä, eli pistetään sytykkeet alas ja puut päälle. Tämä tapa tuntuu toimivan vain, jos takan ensiöilman säätö on maksimissa. Jos ilmaa lähtee pienentämään, tuloksena on savua ja nokea. Joka tapauksessa nokeamista tulee alussa, kun puut eivät ole vielä kunnolla syttyneet. Tällä tyylillä takkaa voi polttaa pienellä ilmalla, jos puita pistää vain pari klapia kerrallaan.

Minä olen jo vuosia rummuttanut päältä sytyttämisen puolesta, joten päätin kokeilla sitä tälläkin takalla. Ladoin arinalle sopivan määrän puuta. Niiden päälle tein lastuista pienen nuotion. Annoin tulen syttyä kunnolla takan luukku raollaan, ja sen jälkeen suljin luukun. Koska en halua polttaa takkaa täydellä teholla, säädin ensiöilman n. 40 %:iin. Nyt takka toimi niin kuin halusinkin. Päälle tehty tuli etenee pikkuhiljaa puita myöten alaspäin. Koska ilmamäärä on rajoitettu, koko puumäärä ei syty kerralla. Kävin välillä tarkistamassa, ettei savupiipusta tule näkyvää savua. Palaminen oli siis puhdasta.

Kiertoilman aukoista tulee reippaan lämmintä ilmaa. Takka siis tuottaa lämpöä. Ainakaan vielä ei ole ollut ongelmia ylilämmön suhteen, koska rakenteet ovat suhteellisen viileitä. Paljaana oleva betonilattia ja kantava väliseinä ovat isoja varaavia massoja, joten niiden lämmittäminen vie energiaa. Lisäksi taloa jäähdytetään koko ajan ulkoilmalla, joka tulee raakana sisään teknisen tilan aukosta.

Tapetoimista ja maalaamista

Aloitetaan ikävillä uutisilla. Minun osaltani raksaamishommat ovat nyt hetkeksi tauolla. Vasemmassa jalassani on ollut ikävää kipua kesästä lähtien, eikä se ole itsekseen parantunut. Päinvastoin, se on mennyt pahemmaksi koko ajan. Kävin viikolla lääkärissä ja fysioterapeutilla, joka vahvisti lääkärin diagnoosin: välilevyn pullistuma. Sain sairaslomaa kuukauden loppuun ja käskyn levätä sekä välttää istumista. Kantamistakaan ei saa tehdä. Rauhallinen kävely tekee selälle hyvää, joten olen käynyt jalkaisin talolla takkaa lämmittämässä pari kertaa. Onneksi olimme aikoinaan kaukoviisaita, joten vuokrakämpän ja talon välinen matka on vain noin kilometrin.

Päivi on saanut taloon valmista pintaa. Työ on siltä osin palkitsevampaa kuin aikaisempi tasoittaminen. Pikkulikan huone on lattiaa lukuunottamatta valmis. Päivi pesi eilen ikkunatkin, joten huoneeseen voisi kohta vaikka muuttaa :)

Keittiön seiniinkin on tullut pintamaalia. Väriksi valittiin maitokahvin ruskea. Sama väri jatkuu keittiöstä olohuoneen päätyseinälle. Loput olohuoneesta maalataan vaaleammalla värillä. Väri on vaalea, muttei se valkoinen kuitenkaan ole. Eteisenkin seinät ovat hyvin lähellä valmistumista. Päivi on maalannut ne pohjamaalilla aikaisemmin, mutta niissä oli vielä pikkuisen tasoiteltavaa. Tätä kirjoittaessani tasoitetut kohdat pohjamaalataan. Ehkä niihin huomenna saa pintamaalia ensimmäisen kerroksen. Eteisen ja porraskäytävän viimeisteleminen olisi tärkeää siksi, että saataisiin sisäportaat asennettua. Niiden toimitus on nyt sovittu viikolle 45, mutta sitä voi siirtää eteenpäin, jos tarve vaatii.

Maakellarin ovi asennettiin viikko sitten. Unohdin ottaa siitä kuvan, mutta muistaisinkohan minä ensi kerralla. Ovi on ruskea (RR32) umpiovi (Skaala UO305F_Beeta). Poikkeuksena linkissä olevaa UO305F-oveen meidän ovessamme on vaakaurat. Tyyli on sama kuin varaston ovissa. Uretaaneja ei ole vielä ruiskutettu, mutta sehän ei ole iso homma, kunhan vain muistaisi sen tehdä. Pitänee ostaa talviuretaania, kun tänäänkään ei ole ollut kuin pari astetta lämmintä. Talon sisällä onneksi tarkenee. Minä olen lämmittänyt takkaa parin päivän välein. Lisäksi meillä on porraskäytävässä 1 kW:n patterilämmitin. Se on termostaatin takana, eli se ei lämmitä koko aikaa. Sen verran kuitenkin lämpöä tulee, että talossa on hyvä tehdä hommia. Iltojen pimetessä työvaloja tarvitaan koko ajan enemmän, ja nekin luonnollisesti antavat lämpöä taloon.

Pikkulikan huoneen päätyseinään tuli hänen itsensä valitsema tapetti. Päivi ei ole koskaan aikaisemmin tapetoinut, ja tapettia laittaessa olikin kuulemma päässyt jokunen ärräpää. Lopputulos on kuitenkin hieno!

Ikkunat hohtavat puhtauttaan :) Salama heijastuu hyvin.

Keittiön seinää valmistuu. Vasemmalla maitokahvin väristä pintamaalia ja oikealla valkoista pohjamaalia. Livenä seinä ei ehkä ole ihan noin tumma kuin tässä kuvassa.

Takkaan tulet

Tänään tapahtui se, jota olen pitkään odottanut! Pistin takkaan tulet. Takka asennettiin alkuviikosta, ja nyt siinä on pohjarappaus päällä. Asentajan mukaan takkaa voi käyttää, vaikka lopullista pintaa ei ole vielä tehty. Lisäksi puuttuvat luukun kahva ja ilma-aukkojen ritilät. Niiden puute ei kuitenkaan haitannut tulien tekemistä. Aloitin varovasti, eli poltin 7 pientä klapia. Lopuksi paistoimme pikkulikan kanssa makkarat loppuhiilloksessa.

Takka lämmitti mukavasti luukun kautta. Lisäksi yläosan ilma-aukoista tuli lämmintä ilmaa reippaasti. Tehoa tuosta varmasti löytyy. Isompi ongelma voikin olla se, että yläkerrassa tulee liian kuuma, jos takkaa polttaa innokkaasti. Lämmön pitäisi kuitenkin levitä koko yläkertaan hyvin, joten se tasaa lämmönnousua. Periaatteessa myös IV-kone levittää lämpöä koko taloon, mutta saa nähdä, miten hyvin se käytännössä pelaa.

Viime viikon lopulla laatoitettiin pääsisäänkäynnin edustan taso ja portaat. Laatoittajalla meni aikaa melkein tuplasti, eli hän arvioi 2 päivää ja laatoitukseen meni 4 päivää. Onneksi hän ehti tehdä työn ennen kuin kunnon kylmät kelit tulivat. Sunnuntaina laatat saumattiin. Ulkopuolelta talo alkaa olla jo pitkällä. Viime viikolla sain verkkokaupasta tilaamani julkisivuvalaisimetkin, joten nekin odottavat asennusta.

Tontilla on siivottukin. Veimme eilen peräkärryllisen kipsilevyjätettä kaatopaikalle. Tänään Päivi täytti peräkärryn uudelleen sillä aikaa, kun minä siivosin sisällä ja virittelin takkaa. Emme lähteneet enää illan päätteeksi viemään kuormaa, joten se jäi huomiseksi.

Pääoven portaat lopullisessa värissään.

Kuten aina, nytkin salama hiukan vääristää värejä. Portaiden reunassa on kirkas metallilista.

Takka on vielä tällainen.

Päällä on ilma-aukot, josta lämmin ilma nousee huoneeseen.

Ensitulet :) On vähän talvinen tunnelma, mutta kuvassa näkyvät läiskät ovat pölyä, eivät lunta. Pikkulikka toi takan viereen kannullisen vettä sammutusta varten.

Loppuhiillos, jossa paistettiin makkarat. Tuli pysyi takassa, joten sammutusvettä ei tarvittu.

Ulkonakin tapahtuu

Kävimme viikonloppuna ostoksilla, eli ostimme RTV:stä aikaisemmin mainitsemani telineet. Tänään Päivi kävi viemässä vuokratelineet pois tehtyään sitä ennen viikonlopun eteisessä ja rappukäytävässä tasoitus- ja maalaushommia. Portaat ovat edelleen tulossa loka-marraskuun vaihteessa, mutta mietimme vielä, että pitääkö niitä jälleen siirtää. Välillä tuntuu, että saadaan pinnat valmiiksi ajoissa, ja välillä tuntuu, ettei se ole mitenkään mahdollista. Tämmöistä tämä on, kun tekee hommia ensimmäistä kertaa. On hirveän vaikeaa arvioida, kauanko mihinkin työvaiheeseen menee aikaa.

Minä puuhastelin viikonloppuna teknisessä tilassa, vessassa ja pihalla. Fiksailin teknisen tilan seiniä ja siivosin sen putkiläpivientien korokevalua varten. Itse valua en ehtinyt tehdä. Tänään sähkömies olikin käynyt sotkemassa sen uudelleen, kun hän oli kytkenyt johtoja sähkökeskukseen :( No, eipä tuo mitään. Noin pienen huoneen siivoaminen ei ole iso juttu. Vessassa joudumme tekemään seinäpöntön telineelle luultua isomman kotelon. Sen vuoksi jouduin vesieristämään vessan lattiaa vähän lisää.

Pihallakin tapahtuu. Ruuvasin patolevyn listan paikalleen lauantaina. Käytin tavallisia puuruuveja, jotka ottivat yllättävän hyvin kiinni rappaukseen ja sen alla olevaan Neoporiin ilman proppujakin. Eihän tuo huipputiukka kiinnitys ole, mutta pitää listan paikallaan riittävän hyvin.

Lauantaina talolla vieraili kaivinkonekuski, joka lupasi pistää tällä viikolla perusvesikaivon maahan. Tänään olikin kaivinkone tuotu paikalle, joten huomenna varmaan työt alkavat. Keskiviikkona puolestaan alkaa pääoven ulkoportaiden laatoitus. Laatoittaja kävi sunnuntaina katsomassa työmaan. Hänellä on jokin sisätyö muualla kesken, mutta sai onneksi siellä sovittua asiat niin, että voi tulla meille tekemään tuon laatoituksen. Se tapahtuukin aika viime tipassa, koska pian ilmat kylmenevät niin, ettei ulkolaatoitusta enää voisi tehdä.

Uusia kuvia ei nyt ole, mutta jos hommat menevät niin kuin on suunniteltu, loppuviikosta pääsen kuvaamaan laatoitettuja portaita :) Ensi viikolla takankin pitäisi olla valmis. Talo on päässyt jäähtymään nyt vähän liikaa, joten jätimme sunnuntaina lämmittimen yläkertaan. Pitää katsoa, miten se lämmittää. Ajatuksena on, että se lämmittämisen lisäksi saa myös ilman vaihtumaan talossa, kun hormi on täysin auki. Kunhan takka saadaan käyttöön, ei ilman vaihtumisesta tarvinne huolehtia.

Lopullista pintaa

Jos en väärin muista, niin taisinpa tällä samalla otsikolla jo kirjoittaa jotain. :) Nyt se pitää ihan oikeasti paikkansa. Olohuoneen ja eteisen katto ruiskutettiin alkuviikosta. Sitä ennen Päivi teki pikkulikan huoneen katon Kolibrilla ja koristelutelalla. Hyvä siitäkin tuli, mutta itse tehtynä homma on suhteellisen työlästä. Siksi annoimme olohuoneen ja eteisen, eli korkean tilan, katon ruiskutuksen ammattilaiselle. Ruiskutus meni päivässä, mutta valmistelut ja viimeistelyt veivät aikaa niin, että koko urakka kesti muutaman päivän. Ruiskutti samaan rahaan seiniäkin ;), mutta onneksi ylimääräinen aines lähtee ihan pyyhkimällä pois. Meillä oli seinien yläosassa suojamuovit, mutta alaosaan kattopinnoitetta oli vähän mennyt.

Lauantaina kävimme seinämaaliostoksilla. Samalla bongasimme RTV:ssä hienot alumiinitelineet edullisesti. Tähän saakka olemme menneet vuokratelineillä, mutta RTV:n telineet ovat jo niin halvat, että ostamme ne ja palautamme vuokratelineet. Uusi teline on pienempi, mutta tulemme silläkin hyvin toimeen, koska suurin työ katossa on jo tehty. Ajattelimme myös, että jatkossa telineelle tulee satunnaista tarvetta, kuten ulkona räystäiden maalaamista ja sisällä lamppujen vaihtoa yms. Alakerran kattotöissäkin niistä on paljon iloa.

Eilen teimme raksapäivän. Minulla meni suurin osa päivästä teknisessä tilassa, kun tasoitin sen seiniä ja tiivistin putkien läpivientejä tulevaa lattian pinnoitusta varten. Päivi maalasi yläkerran seiniä. Olohuoneen kantava seinä, johon tulee takka, on nyt maalattu. Sen kunniaksi tilasin tänään takan asennukset. Asentaja soittaa huomenna, milloin pääsee tulemaan. Minulla on ihan mieletön hinku päästä polttamaan omassa takassa tulta. Kaiken lisäksi talossa on nyt kosteaa ja hieman viileää, koska ulkona on ilmat kylmenneet ja kostuneet. Kitit ja tasoitteet eivät tahdo kuivaa näin kosteilla ilmoilla. Takka lämmittää ja vaihtaa ilmaa tehokkaasti, joten kuivuminen paranee, kun saadaan tulta pesään. Sähkölämmittimiä ei ole vielä käytetty, ja jos takka riittää, niin ei niitä käytetäkään. Voi olla, että alakertaa pitää jossain vaiheessa lämmittää, koska takka on yläkerrassa.

Vessakin on edennyt hiukan. LVI-asentaja asensi viime viikolla pöntön seinätelineen. Seuraavaksi se pitäisi koteloida, minkä jälkeen onkin vesieristyksen viimeistely ja seinien laatoitus. Päivi maalasi katon kertaalleen viikonloppuna, mutta vihreä kosteussulku paistaa läpi niin paljon, että ainakin toinen maalauskerta on tarpeen.

Teknisessä tilassa kävivät viime viikolla sähkäri ja putkiasentaja hommissa. Siellä ovat nyt alakerran putkien jakotukit paikallaan ja yläkerran sähköpiuhoille kaapelikannattimet. Syöttökaapeli pihakeskukselta sisälle on vedetty, mutta sitä ei ole vielä kytketty. Sähkö tulee siis edelleen IV-koneen ulkoilmareiästä.

Pikkulikan huoneen katossa on tällainen pinnoite. Reunaan jätettiin sileä kaistale, joka maalataan valkoiseksi.

Pikkulikan huoneen seinät, yhtä lukuunottamatta, tulevat tällä maalilla. Sisustussuunnittelija suositteli ”raikkaan valkoista”, ja ajattelimme, että tämä voisi olla sellaista.
Iso makuuhuone on vielä vähän kesken. Vasta nyt muistimme, että valaistussuunnittelija pisti tähän huoneeseen kaksi isoa upotettavaa kattovalaisinta. Niitä varten pitää siis tehdä aukot. Hyvä että muistimme sen nyt, emmekä vasta sitten, kun katto on jo pinnoitettu.

Olohuoneen katto ruiskutuksen jälkeen.
Läheltä katsottuna ruiskutettu pinta on tällainen. Rakenne on ehkä hieman hienojakoisempi kuin itse tehdyssä Kolibrilla, mutta minusta kummatkin ovat yhtä hyviä. On enemmänkin makuasia, kumpi on parempi.