Vessa valmistuu

Talon t√§rkein huone, eli WC ūüôā l√§hestyy valmistumistaan. Sein√§t on laatoitettu ja lattiassa vesieristys kertaalleen vedetty. Lattia laatoitetaan n√§ill√§ n√§kymin ensi viikon alussa. P√§ivi k√§vi eilen ostamassa lattialaatat, jotka ovat grafiitin harmaat. Olemme suosineet tummaa laatoissa, koska eteisen ja KHH:n laatat ovat my√∂s tummat. Teknisen tilan lattiakin on vesieristetty, ja haemme siihen laatat viikonloppuna. Siin√§ menn√§√§n halpis-linjalla, koska niit√§ laattoja ei ole tarkoitus (toivottavasti) ihailla p√§ivitt√§in.

Eteinenkin on laatoitettu. Tarkasti katsottaessa eteisen seinien vinous näkyy siinä, että saumat eivät ole täysin yhdensuuntaiset kaikkien seinien kanssa. Harmillista sinänsä, mutta vinous on niin pientä, että sitä ei arkielämässä luultavasti huomaa.

P√§ivi on saanut porrask√§yt√§v√§n ja yl√§aulan seini√§ hyvin maalattua. Viel√§ on viimeistelem√§tt√§ v√§lipohjan p√§√§ty ja porrask√§yt√§v√§n alaosa. Yl√§osahan maalattiin jo jokin aika sitten. K√§yt√§nn√∂ss√§ pit√§√§ kuitenkin tehd√§ niin, ett√§ koko sein√§ maalataan lopuksi kertaalleen ylh√§√§lt√§ alas. Muuten keskelle portaikkoa j√§isi ik√§v√§ ty√∂sauma. Keitti√∂n sein√§tkin on maalattu valmiiksi, joten valmista pintaa on nyt syntynyt v√§h√§n sinne sun t√§nne. Meid√§n makuuhuoneemme on viel√§ pahasti kesken. Sit√§h√§n me pidimme aikaisemmin taukotupana, joten sen viimeistely on tullut j√§lkijunassa muihin huoneisiin n√§hden. T√§ll√§ hetkell√§ KHH on taukotupa, joten sekin on muita huoneita hiukan j√§ljess√§. Mutta eik√∂h√§n ne saada valmiiksi ennen muuttoa ūüėČ

Sähkömies kävi tekemässä yhden päivän hommia. Sähkökeskus on saanut rinnalleen kaverin, eli data- ja antennikeskuksen. Sähkösuunnittelijalla oli käynyt jokin virhe sähkökeskuksen suunnittelussa. Siitä puuttui yläkerran lattialämmityksen kytkennät. Asentaja kuitenkin korjasi tuon virheen, joten se on nyt kunnossa. Ulos hän asensi kulkuvaloja, ettei meidän tarvitse ihan pimeässä liikkua.

Olemme Päivin kanssa heränneet sisäovien hankkimiseen. Olemme tähän mennessä ostaneet tarvikkeita sitä mukaa, kun niitä on tarvittu. Nyt kun talolla huseeraa joku muu, ei kaikkea aina muista etukäteen. Vähän samalla tavallahan meillä kävi eteisen laattojen kanssa, eli niitäkin haettiin hiukan kiireellä. Ovia etsiessä eksyin Haapsalun uksetehaan sivuille. Siellä olevat ovet Förby 1P ja Förby 1G näyttävät hienoilta. 1P on yksipeilinen ja 1G sama malli lasilla varustettuna. Sisustussuunnittelija suunnitteli makuuhuoneeseemme lasilla varustetun oven. Näin valo pääsisi hienosti kulkemaan läpi talon. Katsotaan nyt, millaiset ovet lopulta valitsemme.

WC:n seinälaatta on valkoinen aaltomaisella kuviolla. Valitettavasti kuvio ei näissä kuvissa näy. Suihkun kohdalle pistettiin raita harmaista laatoista.
Eteinen ylhäältä päin katsottuna. Saumoja ei ole vielä saumattu, joten ne ovat tummemmat lopullisessa versiossa.
Portaiden kulkuvaloissa on alaosassa ledit, jotka palavat koko ajan.

Varsinainen kulkuvalo syttyy, kun liiketunnistin huomaa liikettä. Tällainen valaisin on läheltä.

Tältä portaat näyttävät, kun kulkuvalot ovat päällä. Pääovelle on 3 valaisinta ja KHH:n ovelle taakse antaa valoa 2 valaisinta.
Olohuoneen kattoon tulee tällaisia LED-spotteja. Halkaisija on n. 60 mm.

Isin huone n√§ytt√§√§ t√§lt√§ ūüėČ