Lopullinen talon väri

Talo on nyt periaatteessa lopullisessa värissään. Rapparit ruiskuttivat tänään seiniin pohjusteen, jonka päälle tulee silikaattihartsipinnoite. Pohjuste on sävytetty oikeaan sävyyn, joten talo on nyt siinä värissä, jonka me aikoinaan valitsimme.

Väri on haaleampi kuin luulimme. Minusta se voisi olla voimakkaamman värinen. Päivi sen sijaan etukäteen pelkäsi, että talosta tulee liian värikäs. Hän lienee hiukan tyytyväisempi lopputulokseen kuin minä. En tiedä, muuttuuko väri viimeisestä pinnoitekerroksesta enää mihinkään. Tämä pohjustekerros ei ole paksu, joten sen alta saattaa vähän paistaa harmaa pohjarappaus. Sokkeli pinnoitetaan viimeiseksi. Siitä tulee tumma, joten se antaa tietysti ilmettä talolle. Samoin tekevät ruskeat ikkunapuitteet.

Olemme viettäneet ensimmäisen kesälomaviikon lähinnä pois raksalta. Minulla oli tiistaina Imatralla työjuttu. Sieltä kävimme heittämässä lenkin Kajaanissa minun vanhempieni luona, ja eilen ajoimme kotiin. Tämä päivä on mennyt kaupungilla sekalaisia asioita hoitamassa. Pikkuisen saimme raksaa eteenpäin siinä mielessä, että kävimme ostamassa sisäseiniin nurkkalistoja tasoitteiden alle laitettavaksi.

Julkisivu etupihalle. Kuva on otettu vasta-aurinkoon, mikä tuntuu haalistavan väriä entisestään.

Kuva eteläseinästä. Talo näyttää harmaalta auringon valossa. Kun aurinko meni pilveen, mukaan tuli enemmän punaista sävyä.

Tässä kuvassa punertava sävy näkyy jotenkin. En ymmärrä, miten saan aina otettua kuva niin, että talo näyttää kaatuvan johonkin suuntaan…