Kuvia

Kävimme eilen mukavassa auringonpaisteessa ottamassa kuvia tontilta. Rungosta, mukaanlukien kantavat sisäseinät, on nyt valettu yksi kerros. Perjantaina anturaan ja sokkeliin pistettiin vesieristystä ja patolevyä. Ensi viikolla tehdään täyttöä, joka on helpoin tehdä tässä vaiheessa. Töitä meidän tontillamme haittaa hiukan se, ettei talon ympäri pääse nyt koneelle. Sen vuoksi kaivinkone täytyy ajaa talon sisäpuolelle. Etuosan seinä jätettiin matalammaksi ja siihen tehdään luiskat konetta varten.

Tontti on täynnä pakkaus- ym. jätteitä. Tilasin jäteastiat L&T:ltä jo viime vuoden puolella, mutta se tilaus taisi unohtua jonnekin. Soitin viime viikolla tilauksen perään, ja silloin astiat luvattiin lähettää pikimmiten. Ei ole mitään näkynyt. Ilmeisesti monopoliasema antaa tiettyjä etuja, kuten esimerkiksi sen, ettei uusien asiakkaiden kanssa tarvitse pitää kiirettä.

Tänään käymme tekemässä lumitöitä ja keräämässä jätteitä kasaan, jotta maanantaina töitä pääsisi jatkamaan ilman näitä ylimääräisiä hommia.


Väliseinäharkot talon edessä odottavat asentamista. Noiden kantamisessa voi vielä valua muutama pisara hikeä.

Kellarin seinää teknisen portaikon ja teknisen tilan kohdalla. Tämän yläpuolelle tulee eteinen.

Vesiputki menee suojaputkessa tekniseen tilaan. Etualalla on myös viemäriputki. Keltaisen suojaputket ovat sähköille. Maassa näkyy styroxilla suojattu antura kantavalle seinälle, joka lisättiin suunnitelmiin varsinaisen anturavalun jälkeen.

Kantavat väliseinät tehdään betonivaluharkoista. Valun kovettumisen ajaksi ne eristettiin hyvin styroksilla.

Etualalle tulee toinen alakerran makuuhuoneista. Siitä eteenpäin on aula, saunatilat ja kellarin kuraeteinen. Passiivitriploja ei valun ajaksi suojattu sivuilta mitenkään, mutta päälle pistettiin styroxia estämään pinnan jäätyminen kovettumisen aikana.

Suoraan edessä on maakellari, jonka oviaukon alalaita näkyy. Maakellari tehdään EPS-valuharkoilla, joiden kokonaispaksuus on 300 mm. Oikealle tulee portaat yläkerran terassille. Etualalla on yksi terassin kannatinpilareista.

Talon sisäosaa saunatilojen suunnasta. Suoraan edessä tulee olemaan WC, vasemmalla makuuhuone ja oikealla (väliseinän takana) kotiteatteri.