Talvi tuli

Talvi tuli tännekin päin Suomea. Kunta ei ole aurannut tonttimme editse menevää tietä, joten tällä hetkellä sinne ei pääse. Samalta alueelta on aurattu jotain muuta, joten täytyy huomenna soittaa kunnan insinöörille, että pistää aura-auton liikkeelle. Rakentaminen voi olla vähän hankalaa, jos pitää kahlata 200 metriä umpihangessa, jotta pääsee tontille. Meillä on siis vieläkin toiveena se, että päästään aloittamaan rakentaminen ihan kohta. Sään suhteen ei toistaiseksi ole ollut tuuria, mutta katsotaan, mihin suuntaan tämä muuttuu.

Sisustussuunnittelu on lähes valmis. Kiersimme sunnuntaina muutaman sisustus- ja rautakaupan läpi ja arvoimme pintamateriaaleja. Vielä on jotain piirtämättä, mutta esimerkiksi sisustukseen liittyvät valaisimet ovat jo paikallaan. Tänään tapasimmekin yhden valaistussuunnittelijan, joka lupasi pistää tarjouksen lähipäivinä sähköpostilla. Vaikutti ihan pätevältä suunnittelijalta, joten jos hinta on kohdallaan, niin eiköhän me hänet palkata. Kunhan saadaan valaisimet paikalleen ja tyypit valittua, niin sitten voisi käydä sähkösuunnittelun kimppuun.

Energiatodistuskin on tehty. Sen mukaan vuodessa menee n. 27 000 kWh sähköä. Siitä 15 000 kWh on käyttösähköä, 6600 kWh käyttöveden lämmitystä ja 5400 kWh lämmityssähköä. Energiatehokkuusluku, eli ET-luku on 90 kWh/brm2. Menee siis kirkkaasti A-luokkaan, jonka raja on 150 kWh/brm2. Tosin niin pitää mennäkin, kun passiivitalo on tähtäimessä. Lukemathan ovat toki laskennalliset, eli vasta hetken asumisen jälkeen nähdään, miten nuo pitävät kutinsa. Jossain olen nähnyt arvion, että käyttöveden lämmitykseen menee 1000 kWh/vuosi/asukas. Siihen nähden laskelman 6600 kWh on yli tuplat sen, mitä meillä menisi. Jotain vertailua lämmityssähkön kulutuksesta antaa se, että pinomotti koivua sisältää n. 1700 kWh energiaa. Laskelmien mukaan talon lämmitys hoituu siis polttamalla 5 mottia puuta sopivaan aikaan.

Ensi lauantaina käymme Skaalalla Vantaalla. Ikkunoistahan saimme jo tarjouksen aikaisemmin, mutta luettelo hiukan muuttui sen jälkeen. Lisäksi mietimme sälekaihtimia, ikkunatyyppejä (aukeava vai kiinteä) yms. tarkemmin. Toivottavasti saadaan nuo nyt kerralla kuntoon, ettei niitä tarvitse myöhemmin pähkäillä. Tuntuu, että tässä on niin paljon suunniteltavaa ja mietittävää, ettei pää tahdo pysyä asioiden mukana.

3 vastausta artikkeliin ”Talvi tuli

  1. jani

    Itselläni vasta raksaprojekti suunnitteluvaiheessa ja passiivi-idean hylkäsin, tai oikeastaan sen osan siitä että jättäisin maalämmön laittamatta. Aiheesta (ja sen sivusta): http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=11129.0

    Tottakai tiiveys mahdollisimman hyväksi ja hiukan enemmän routaeristettä laatan alle, samoin meinasin laittaa maalämpöön alijäähdytyksen autotallin ja varaston ylläpitolämpöä varten.

  2. Arto Määttä

    Eivät ole vaihtaneet paikkaa. Talo on passiivitalo, jonka lämmitysenergian kulutus pitäisi olla alle 25 kWh/m^2/vuosi. En nyt muista, käytetäänkö kerros- vai asuineliöitä, mutta joka tapauksessa suuruusluokka on 5000-6000 kWh/vuosi.

    Käyttösähkö lasketaan ymmärtääkseni neliöiden perusteella. Samoin lasketaan käyttöveden lämmitys. Koska meillä on neliöitä asukkaisiin verrattuna paljon, käyttösähkökin on luultavasti reippaasti yläkanttiin. Vanhassa talossa meillä oli sähkön kulutus n. 13000 kWh/vuosi, ja se sisälsi myös kesäkuukausien käyttöveden lämmityksen sähköllä. Lämmitysenergian lähde oli vanhassa talossa puu, joten lämmitykseen ei mennyt sähköä juuri lainkaan.

    Oma arvaukseni tulevalle sähkönkulutukselle on alle 20000 kWh. Se koostuu lämmityssähköstä (5000), käyttöveden lämmityksestä (3000) ja käyttösähköstä (10000). Tarkoituksena on pistää sähkömittareita niin, että pystymme myöhemmin näkemään, mihin sähkö kuluu. Takassa poltamme muutaman kuution puuta, joten se kuittaa ison osan lämmityksestä. Kulutus voi siis tippua hiukan tuosta arviostani.

  3. jani

    Onkohan tuossa energiatodistuksessa tuo käyttö ja lämmityssähkö vaihtaneet paikkaansa? Tuo 15000 kWh on noin kolme kertaa liikaa ja taas tuo lämmityssähkö 3 krt liian vähän. Minkälainen lämmitysjärjestelmä taloosi tulee.

    Onnea projektiin!

Kommentointi on suljettu.