Avainsana-arkisto: piha

Kevätmessut, Helsinki

Maaliskuussa sähköä kului 1870 kWh (1922 kWh helmikuussa). Näin ollen maaliskuun sähkönkulutus oli lähes sama kuin helmikuussa. Lämpimän talven vuoksi olemme hiukan odottaneet takatalvea, mutta mitään kunnollista ei ole vielä näkynyt. Nyt tosin sataa vähän räntää, mutta lämpötila on kuitenkin nollan tietämillä, eli mitään varsinaista pakkasta ei ole.

Kävimme eilen Kevätmessuilla Helsingin messukeskuksessa. Menimme aika löysällä aikataululla, eikä meillä ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa siitä, mitä messuilla katsotaan. Kiuasosastolta lähti kuitenkin mukaan Aurinkokiukaan malli Block Duo 240 / 10 kW. Valmistajan nettisivulla esitellään vielä vain 12 kW:n mallia, mutta tosiaan sen rinnalle on tullut 10 kW:n malli. Meillehän on saunaan suunniteltu sekä puu- että sähkökiuas, mutta päädyimme nyt tähän yhdistelmäkiukaaseen, jossa on molemmat samassa. Asennus tulee puukiukaan paikalle, eli suunniteltua toista kiuasta ei tarvita. Helpottaa hiukan lauteiden suunnittelua ja asennusta. Hinnallisesti tämä ratkaisu ei ole mitenkään paha. Messutarjous oli 1900 €, ja lähelle tuota kaksi erillistä kiuasta olisi joka tapauksessa tullut. Bonuksena uskon meidän saavan erinomaiset löylyt, koska kivimäärä tässä kiukaassa on 240 kg. Kiuas on nyt varattu, ja alustavasti toimitus sovittiin lokakuulle.

Teknoksen ständillä kävimme hakemassa bloggaajien näytekassin, jossa oli Futura 20 aqua -maalia sekä esitteitä. Alunperin messuille tuli lähdettyäkin Teknoksen kutsumina, eli sain sähköpostiini mainoksen, johon vastaamalla saimme messuliput. Juttelimme alakerran pintojen maalauksesta. Erityisesti kattoon olisi hyvä keksiä jokin suhteellisen helppo ratkaisu. Teknoksen asiantuntija vinkkasi käyttämään kahta maalia, joissa on eri kiiltoasteet. Sävy voi olla sama. Ensin vedetään toisella pohja. Sitten muodostetaan teipillä kuvioita, ja lopuksi vedetään tehosteet toisella maalilla. Tulee kuulemma näyttävää jälkeä, vaikka on helppo tehdä. Yläkerran makuuhuoneiden katon Päivi teki Teknoksen Kolibrilla.

Minä kuolasin hiiligrillien perään. Pihalla oli esittelyssä Big Green Egg. Vaikuttaa hienolta grilliltä. Päivi ei pitänyt ulkonäöstä yhtään, mutta minulle tuossa on juuri sopiva määrä erikoista näköä. Pienin malli on pöytäkokoinen, mutta silläkin on ihan kiitettävästi painoa, 15 kg. Isommat menevätkin lopulta jo niin isoksi, että sisälle mahtuu muutama kokonainen broileri tai reippaan kokoinen paisti. Isolla vihreällä munalla grillataan kansi kiinni, ja lämpötilaa säädetään tuloilma-aukolla sekä kannessa olevalla poistoilma-aukolla. Kehuivat, että hiilien suhteen grilli on riittoisa, koska keraaminen rakenne eristää lämpöä hyvin.

Toinen grilli, joka jäi mieleen, oli LotusGrill, jota esitteli Polar Metalli. Se olisi näppärän kokoinen vaikka retkigrilliksi. Hiilet voi ladata kotona, ja retkipaikalla menee alle 5 minuuttia, kun grilli on valmis grillaukseen. Tässä grillissä lämpöä säädellään puhaltimella, joka saa energiansa neljästä paristosta.

Yllä mainittujen tuotteiden lisäksi katselimme jonkin verran kylpytynnyreitä, grillikotia yms. Päivi alkoi visioimaan pihan perälle kesämökkisimulaattoria, eli kylpytynnyri+laavu+tynnyrisauna. Täytyy sanoa, että ajatus tuosta houkuttelee. Tuolle kolmikolle löytyisi suojaisa paikka niin, ettei niitä juurikaan näkyisi talolle. Asia on nyt hautumassa, joten ehkäpä muutaman vuoden päästä, kun talo ja piha on valmis, alamme tuota toteuttamaan.

 

Porraskäytävä etenee – ja pihakin on siisti

Porraskäytävä ja eteinen lähestyvät pikkuhiljaa valmistumista. Päivi maalasi viime viikonloppuna porraskäytävän seinien yläosan. Vanhempani tulivat täksi viikoksi talkoisiin, ja isäni purki alkuviikosta porraskäytävään rakennetun väliaikaisen tason. Tänään Päivi on tasoittanut porraskäytävän alaosan seiniä.

Eilen aamulla talolla kävi portaiden asentaja mittaamassa porraskäytävän. Portaat menevät valmistukseen ensi tai sitä seuraavalla viikolla. Toimitus ja asennus on sovittu viikolle 46. Pinnat eivät ole vielä valmiit, mutta suunnitelmien mukaan saamme porraskäytävän ja eteisen siihen kuntoon, että portaat voi asentaa. Vielä pitää tehdä alakerran aulan katon alaslaskua, viimeistellä porraskäytävän seinien alaosat ja pistää lattiapinnat ylä- ja ala-aulaan sekä eteiseen. Ala-aulan laminaattia ja eteisen laattaa ei ole vielä edes valittu, mutta eiköhän me se ehditä tehdä. Ensi viikon alussa talolle tulee paikallinen rakennusmies tekemään näitä hommia. Alunperin suunnittelimme tekevämme ne itse, mutta kun selkäni petti, niin on pakko käyttää ulkopuolista työvoimaa. Alustavasti olemme sopineet myös yläkerran vessan laatoitushommistakin.

Isäni käytti pari päivää ulkotöihin. Muuttotarkastusta varten terassia ja pihaa piti tehdä turvalliseksi. Tämä tarkoitti portaiden kaiteita ja kulkuesteitä terassille. Lisäksi isäni kattoi polttopuupinot vanhoilla kattopelleillä, jotka saimme Päivin vanhemmilta. Lopuksi hän siivosi järjesteli loput jätepuukasasta ja siisti takapihan siihen kuntoon, että lumi voi tulla. Talolle on nyt paljon mukavampi mennä, kun takapiha on siisti. Eilen teknisen tilan seinät saivat värin pintaan, eli isäni maalasi ne. Seuraavaksi tilaan pitäisi tehdä vesieristys lattiaan.

Talossa on ollut mukavan lämmintä. Tänään olohuoneeseen mennessäni tuli mieleen, että onkohan siellä jo liiankin lämmin. Olemme pitäneet kahta sähkölämmitintä päällä kuivatuksen vuoksi. Lisäksi takkaa on lämmitetty melkein joka päivä.

Pääoven portaisiin piti tehdä käsijohde. Ylemmäs tuli turvakaiteita, jotta KHH:n ovelle voi kävellä ilman pelkoa putoamisesta.
Ruokailuterassin portaatkin saivat kaiteen. Ennen talvea nämä portaat otetaan pois käytöstä, mutta vielä niitä tarvitaan.

Parveke otettiin pois käytöstä.

KHH:n ovelle pääsee väliaikaisia portaita pitkin. Osa terassia otettiin myös pois käytöstä.

Takapiha näyttää tältä. Kalliolla on vielä jonkin verran soraa ja kasviainesta. Sade saa puhdistaa kallion, ja loput vedetään vaikka painepesurilla sitten joskus. Jonkin verran on vielä pöllejä halottavaksi, mutta niitä ei kannata enää halkoa. Palataan asiaan keväällä.

Polttopuut saivat katon päälleen. Tätä ennen niiden suojana oli rakennusmuovi, joka ei kestänyt UV:tä. Puut siis saivat vettä niskaansa tässä välillä, mutta jospa ne pakkasten tullen hiukan kuivahtaisivat.

Polttopuiden määränpää näyttää tältä. Takan pinnassa on antiikkilastirappaus. Luukun edustalle pistettiin musta laatta.

Eteisen seinien yläosat ovat valmiina tämän näköiset. Sama väri jatkuu yläaulassa. Ala-aulasta tehdään ruskeampi.
Teknisen tilankin seinät ovat valmiit. Väriksi valittiin maalarinvalkoinen 🙂

Jakotukkien ja muiden putkien ympärille valettiin korokkeet mahdollisen vesivahingon varalta. Minä aloitin, mutta betoni loppui kesken. Päivi viimeisteli homman.

Sisäseinät nousevat

Edellisestä blogimerkinnästä onkin kohta kaksi viikkoa. Talolla on tapahtunut niin paljon, että toivottavasti muistan mainita kaikki. Maalasimme itse kahtena viikonloppuna räystäslautoja, ja ne on nyt lähes kaikki naputeltu paikalleen. Lisäksi maalasimme paneeleita, joilla verhoillaan terassien kattojen palkkeja. Iltaisin olemme käyneet siivoilemassa ja kantelemassa tavaroita paikasta toiseen. Päivi on ollut ahkerampi, ja hän on ottanut töistä pekkasiakin raksahommiin.

Viime viikolla tehtiin talon ympärillä vielä maatäyttöjä lopulliseen korkeuteen. Pihaa pitää muotoilla myöhemmin, mutta talon ympärystä on nyt suunnilleen lopullisessa korkeudessa. Varaston ympäristö tulee tehtyä sitten joskus, kun varasto on pystyssä. Näillä näkymin se menee ensi vuoteen. Kallio on joissain paikoin korkeammalla kuin etukäteen luulimme, joten pihasta ei tule ihan sellaista kuin olimme kuvitelleet. Jätämme kalliota näkyviin isohkolta alalta. Sinänsä tuo ei haittaa, tykkäämme kalliosta – ja onhan talon nimikin Louhikoto, joten kiveä pitää olla näkyvissä.

Saatuaan räystäslaudat tällä viikolla paikalleen, urakoitsijat siirtyivät sisähommiin. Ensimmäinen väliseinärunko on pystyssä, ja huomenna varmaan nousee lisää seiniä. Meillä on nyt heidän kanssaan sellainen sopimus, että he tekevät yläkerran seinät ja sisäkatot levytykseen saakka valmiiksi. Tasoituksen teemme itse tai sitten teetämme sen ruiskutasoituksena. Sen jälkeen vastuu töiden etenemisestä siirtyy meille. Teemme siis alakerran itse. Ulkotöistä he tekevät vielä portaiden valut ja samassa yhteydessä valetaan eteisen laatta.

Takapiha on nyt tämän näköinen. Olemme keränneet käytettyä puutavaraa pinoiksi, joista sen voi ottaa uudelleen käyttöön. Niiden takana tontin rajalla on muurikivä, jotka otimme talteen pohjatöiden aikana. Keskellä takapihaa on muuta iso lohkare, jotka saattavat jäädä niille sijoilleen.

Tähän kohtaan tulevat ruokailuterassin portaat. Niiden oikealle puolelle teemme pienen muurin, eli maan pinta nousee tuosta jonkin verran.

Pääoven eteen tulee puolen kerroksen korkuiset portaat ja tasanne, joka jatkuu talon vasemmalle puolelle ja varaston yläoven eteen. Koska varastoa ei vielä ole, ei tasannetta voi tehdä kokonaan valmiiksi.