Avainsana-arkisto: KNX

Taloautomaation etäkäyttö

Taloautomaation etäkäyttö on asia, jota mietin jo talon suunnitteluvaiheessa. Tiesin, että KNX:ään saa lisäpulikoita, joilla siihen voi ottaa yhteyttä ulkopuolelta. En kuitenkaan keksinyt hirveästi mitään hyödyllistä käyttöä etäohjaukselle, joten en lähtenyt sijoittamaan mihinkään ylimääräisiin nettiliittymiin.

Jokin aika sitten päätin perehtyä tarkemmin KNX-ohjauspaneelimme sielunelämään. Olen muokannut sähkösuunnittelijan tekemää ohjelmaa hiukan, mutta mitään pidemmälle menevää en ollut vielä tehnyt. Paneelin ohjekirjaa tavaillessa huomasin, että siinä puhutaan etäkäytöstä. Ohje on harvinaisen huono ja vaikeaselkoinen, joten minulla meni jokunen tunti, kun yritin saada etäohjausta otettua käyttöön. Lopulta se kuitenkin oli helpompaa kuin olin ajatellut. Paneeliin otetaan yhteyttä VNC-protokollalla. Riitti, että reitittimessä pistää ohjauksen kohdalleen. VNC-clienttejä puolestaan on saatavilla jos jonkinlaisia, joten mitään erikoista ohjelmaakaan ei tarvinnut metsästää.

Nyt meillä siis on taloautomaation etäohjaus vaikka kännykällä. Saan kännykän ruudulle juuri saman näkymän, joka on paneelissa, joten voin ohjata kaikkea sitä, mitä paneelillakin. Eihän tällä nyt vielä hirveästi ole todellista hyötykäyttöä ollut, mutta onhan tätä kiva esitellä kavereille – varsinkin, jos kaverit ovat teknologiavalveutuneita. 😉

KNX-paneeli ja liesikupu

Sähkösuunnittelija kävi asentamassa KNX-paneelin (ABB Comfort Touch) ja sen ohjelmiston lauantaina. Se on tosi hieno! Nettiyhteys pelaa, ja paneelin kautta voi kuunnella esim. nettiradiota. Herätyksen voi ohjelmoida niin, että tietyt valot syttyvät, radio menee päälle yms. yms. mitä nyt vain keksii pistää. Paneeliin on ohjelmoitu erilaisia tiloja, kuten kotona, poissa, TV-katselu yms., joiden mukaan se ohjaa valaistusta. IV-kone on myös kytketty KNX-verkkoon, joten paneelissa on oma näyttönsä sille ja sen ohjaukseen. Yksi pienehkö ongelma paneelin kanssa kuitenkin vielä on. Se ei löydä meidän talomme KNX-verkkoa, joten se ei pysty ohjaamaan yhtään mitään. Syytä tähän etsittiin lauantai-iltana muutama tunti, ja sunnuntaina ajoin sisään uuden firm-warenkin siltä varalta, että siinä olisi ollut vikaa. Ei valitettavasti auttanut. Ilmeisesti paneelissa on vikaa, joten se menee vaihtoon. Harmi, kun olin jo ehtinyt iloita uudesta vimpaimesta 🙁 Hieman lohtua tuo se, että paneelin nettiyhteys toimii, joten nettiradio ja -selain toimivat. Paneelin oma kaiutin on melko onneton, mutta siinä on linjaulostulo, jonka avulla radion saa kuulumaan joka paikassa, jossa meillä on datapistoke.

Liesikupu on lopulta asennettu. Viime viikon alkupuolella saimme sen lopulta nostettua seinälle. Hommaa viivästytti se, että Päivi teki pienen muutoksen välitilalaatoitukseen ennen kuvun lopullista asentamista.

Paneelin päänäyttö

IV-koneen näyttö

 

Liesikupu asennettuna. Laatoituksesta puuttuu vielä yksi pieni siivu. Kuvun kotelon voisi myös puhdistaa ylhäältä, niin ei tarvitsisi katsella rasvaisia sormenjälkiä 😉

Edistystä sisällä ja ulkona

Parin viikon sisällä talo on edistynyt sekä sisältä että ulkoa. Urakoitsija on tehnyt yläkerran sisäseinien rungot valmiiksi ja puurunkoiset on levytetty toiselta puolelta. Laitoimme itse (tai oikeastaan Päivi laittoi ja minä viihdytin pikkulikkaa) viikonloppuna yläkerran keskuspölynimurin putket paikalleen. Tällä viikolla IV- ja sähköasentaja tekevät omat hommansa, minkä jälkeen seinät voi levyttää toiseltakin puolelta.

Hormi asennettiin viime viikolla. Eilen se käytiin pinnoittamassakin, vaikka myyjän mukaan se pinnoitettaisiin samaan aikaan kuin takka. Eihän tuosta pinnoittamisesta periaatteessa ole haittaa, mutta vähän arveluttaa epätasaisen pinnan pölyyntyminen rakentamisen aikana. Takka asennetaan vasta sitten, kun seinäpinnat on tasoitettu, joten hormin pinnoittamisella ei sen puoleen ollut kiirettä.

Kaikki räystäslaudat ovat nyt paikallaan. Vielä pitäisi paneloida muuta kertopuupalkki, niin sitten katteiden rakenteet olisivat aika pitkälle valmiit. Talo rapataan jossain vaiheessa kesällä. Sen jälkeen talo onkin ulkopuolelta aika pitkälle valmis. Ulkopuolen portaatkin valmistuvat muutaman viikon sisällä, kunhan urakoitsija saa yläkerran sisäseinät valmiiksi.

Tuntuu siltä, että talo valmistuu ihan kohta. Siitä huolimatta valmiusaste on n. 60 %, joten eiköhän tuossa vielä tekemistä jää meillekin. Alakerran seinien runkotavara on jo hankittu, joten alamme Päivin kanssa pistämään seiniä sielläkin jossain vaiheessa pystyyn. Yritetään nyt saada yläkerta kuitenkin valmiiksi, koska suunnitelmamme on edelleen se, että muutamme taloon vaikka alakerta olisikin keskeneräinen.

Meillä oli viime viikolla sähkösuunnittelijan kanssa tapaaminen talolla. Vertasimme suunnitelmia käytäntöön ja niihin tuli pari pientä muutosta. Mitään isompaa ei enää muutettu, joten sähkösuunnitelmakin on valmis. Taloautomatiikka toteutetaan KNX:llä. Myös IV-kone (Enervent Pelican) kytketään siihen, jotta saadaan sen toiminnot samojen nappien taakse.