Arkistot vuoden mukaan: 2014

Tammikuun sähkön kulutus ja alakerran rakenteita

Tammikuussa sähköä kului 2425 kWh (1703 kWh joulukuussa). Talvi alkoi lopultakin, ja mekin saimme nauttia parinkymmenen asteen pakkasista pidemmän aikaa. Tämä näkyykin sähkön kulutuksessa. Tämä tammikuu oli asumishistoriamme toiseksi kovin kulutuksen osalta. Kovempi on ollut vuoden 2012 helmikuu, jolloin sähköä kului hiukan yli 2600 kWh.

Päivi sai alakerran katon runkorakenteet valmiiksi. Seuraavaksi siellä pitää vetää sähköt, jonka jälkeen voidaan alkaa kattoa levyttämään. Sähköihin tulee hiukan muutoksia, koska saunan valaistuksen osalta sähkösuunnitelma ei ole ollut ihan kohdallaan. Samoin kahden huoneen yhdistäminen vaikuttaa valaistukseen. Pitää palata noihin muutoksiin sitten, kun ne on tehty.

Valmiiksi on tullut myös kylpyhuoneen hyllyseinän runko, eli sekin odottaa levytystä. Hyllyyn tulee led-valaistus, ja sitä varten on vedetty sähköputket valmiiksi.

image007

Tämä verhoillaan kipsilevyillä. Alalaitaan tulee ledejä, joko spotteja tai nauhaa, jotka valaisevat hyllyn.

image006

Yksityiskohta rakenteesta. Kolmeen kerrokseen piti pistää puuta, että saavutettiin riittävä paksuus.

Joulukuun ja vuoden 2013 sähkönkulutus

Joulukuussa sähköä kului 1703 kWh (1457 kWh marraskuussa). Joulukuuhan on ollut poikkeuksellisen lämmin, joten sen vuoksi kulutus jäi 400 kWh alhaisemmaksi kuin vuotta aikaisemmin. Nyt ei ole tullut takkaakaan juuri poltettua, ettei talo lämpene liikaa. Valaistus tietysti lisää sähkönkulutusta, kun eletään vuoden pimeintä aikaa. Vuoden 2014 sähkönkulutus jäi lämpimän joulukuun ansiosta alle 16 000 kWh:n eli lopulliseksi kulutukseksi tuli 15 667 kWh. Edellisestä vuodesta jäätiin n. 500 kW alle.

Uusi vuosi vaihtui meillä jännittävissä tunnelmissa. Ammuimme naapurin kanssa ilotulitteita, ja loppuhuipennukseksi jätetty pata kaatui ja alkoi ampumaan kohti. Sen jälkeen juostiin koko porukalla karkuun pommien räiskähdellessä ympärillä. Onneksi selvisimme ilman fyysisiä tai aineellisia vahinkoja. Lapset tietysti säikähtivät eniten, ja tapahtumaa on puitu vielä tänään puheiden ja piirrosten muodossa. Saimme opiksi otettavan kokemuksen turvallisuudesta ilotulitteiden kanssa. Tosin niin on uutisten mukaan saanut moni muukin, kun asuntoja ja taloja on palanut pitkin Suomea.