Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2013

Sähkökatko

Mekin pääsimme osalliseksi Seija-myrskyn seurauksista. Viime torstain ja perjantain välisenä yönä (eli 12.-13.12.) meiltä katsoi sähköt. Tämä on aika herkkää aluetta, eli sähkökatkoja on ollut muutaman kerran vuodessa. Tällä kertaa se kuitenkin kesti tavallista pidempään, eli saimme sähköt vasta lauantaina puolen päivän aikaan takaisin.

Siinä tuli koeponnistettua se, miten saamme pidettyä lämmöt talossa, kun ei ole sähköjä. Toki täytyy muistaa, että keli oli aika lämmin. Myrskyn aikaan ulkolämpötila oli plussan puolella, ja perjantaina aikana lämpötila meni pakkasen puolelle ollen n. -6 astetta perjantai-iltapäivästä lauantaille. Minä tein perjantaina kotikonttorissa töitä, joten poltin takassa puita pari tuntia työpäivän alkajaisiksi. Lounastaukoon mennessä olin käyttänyt läppärini akun, joten piti ottaa varasuunnitelma käyttöön. Lähdin lounaalle ja sieltä menin jatkamaan työskentelyä Järvelän kirjastoon, joka tarjosi minulle lukusalista oivan työpisteen pistorasioineen.

Perjantai-iltana totesimme, että ulkona on pakkasta, joten nostimme pakastimen ja kylmiön sisällöt sinne. Jääkaappitavarat pistimme kylmälaukkuun, jotta ne eivät heti jäätyisi, ja pakasteet nostimme ulos sellaisenaan. Poltin yhden takallisen puita illalla. Lauantainaamuna poltin vielä yhden takallisen, ettei sisälämpötila päässyt liikaa 20:n alle.

Tämä koeponnistus meni lämpöjen suhteen kevyesti. Takalla sai lämmöt pidettyä hyvin yli 20:n asteen, eikä tarvittu kuin muutama pesällinen 1,5 vuorokauden aikana. Jos olisi tosi kyseessä, eli 30 asteen pakkanen ja viikon sähköt pois, niin saisimme varmasti pidettyä talon lämpimänä. Työtähän se vaatisi.

Mietimme myös hätävaraa sähköjen suhteen. Alakertaan voisi yhdistää yhden pistorasian sisältä ulkona olevaan pistorasiaan. Jos tuohon ulkorasiaan kytkisi aggregaatin, saisi sisälle yhden jännitteellisen pistorasian. Siitä voisi ottaa jatkoroikalla virtaa mm. kylmälaitteille. Mahtaisiko toimia?

Marraskuun sähkönkulutus

Marraskuussa sähköä kului 1457 kWh (1295 kWh lokakuussa). En ole virallisia tilastoja katsonut, mutta marraskuu tuntui suhteellisen lämpimältä. Pakkasia oli aika vähän, ja suurimman osan ajasta lämpötila oli aavistuksen nollan yläpuolella. Viime yönä, siis marras-joulukuun vaihteessa, saimme hiukan lunta, mutta kovia pakkasia ei vieläkään ole näkynyt. Koko vuoden kulutus on nyt aavistuksen alle 14000 kWh, joten on siinä hilkulla, että meneekö 16000 kWh rikki joulukuun lopussa.

Päivi on jatkanut alakerrassa kattorakenteiden tekemistä. Viime aikoina on alkanut koko perheellä kasvaa toive omasta saunasta. Tähän mennessä olemme tulleet toimeen hyvin ilman saunaa, mutta jotenkin nyt alkaa tuntua, että olisi kiva rauhoittua lauantaisin omassa saunassa. Ehkä kylmentyneet ja pimeät illat saavat sen aikaan.