Rappaus etenee

Talo on kohta melkein kokonaan kertaalleen rapattu. Ensimmäinen kerros valmistunee huomenna, minkä jälkeen seinään ruiskutetaan pohjuste. Sen kuivuttua, ilmeisesti ensi viikolla, pintaa tulee silikaattihartsilaasti, joka muodostaa lopullisen pinnan.

Meillä meni juhannus työn merkeissä. Meidänhän piti asentaa rännit, mutta koska suurin osa toimituksesta palautettiin, käytti Päivi nosturia räystäs- ja otsalautojen maalaamiseen. Minä tasoitin sisäseiniä. Sunnuntaina suojasimme maalatut laudat rappaukselta. Reunimmainen räystäslauta sotkeentuu rappauksessa varmasti ilman suojausta, joten ei noita muovittamatta voinut jättää. En tiedä, olisiko räystäslaudat pitänyt jättää vielä asentamatta, eli olisiko ne pitänyt naputella paikalleen vasta rappauksen jälkeen. Silloin puolestaan seinää olisi pitänyt varoa räystäslautojen maalauksen ajan, joten molempi pahempi.

Viime keskiviikkona tuli Festivon jääkaappi pihalle. Kantaminen ei siis jäänyt keittiön kalusteisiin. Festivo-paketin kyljessä oli kuljetuksen paino: 172 kg. Päätimme kuitenkin Päivin kanssa kantaa sen sisälle, koska painohan laskee, kun ottaa ovet ja hyllyt pois. Purkamisen jälkeen kaadoimme kaapin selälleen ja nostimme sen yhdessä ilmaan. Kannattelimme sitä hetken aikaa ja sitten sanattomalla sopimuksella laskimme sen takaisin maahan. Olisi sitä varmaan pari metriä siirtänyt, muttei missään nimessä talon alapihalta yläpihalle, varsinkaan kun sitä ei oikein kärsi laskea välillä maahan, etteivät takana olevat putket mene rikki. Onneksi Päivin vanhemmat ehtivät tulla auttamaan, niin saimme samana iltana neljästään kannettua kaapin sisälle. Pikkulikka toimi työnjohtajana, eli ohjeisti koko kantamisen ajan vieressä 🙂

Talon julkisivu näyttää nyt tältä. Huomenna sen pitäisi olla tasaisen harmaa.

Saimme sentään yhden rännin asennettua. Pituus ei osunut ihan kohdalleen 😉 Rännimyyjä oli kuvasta katsonut, että tuohon riittää 4 m kouru. Ei riitä ihan, pitäisi olla 4,2 m, joten jouduimme käyttämään 6 m kourua.

Terassi ja sen portaat. Kuvasta voi tehdä vertailua valkoisten ja ruskeiden otsalautojen välillä.

Terassi toisesta suunnasta. Tässä otsalaudat ovat vielä valkoiset, mutta nekin maalataan joskus ruskeiksi.
Tuolle puukasalle pitäisi tehdä jotain…

Tälle puukasalle tehdään jotain tämän viikon loppuna, kun vanhempani tulevat käymään.

Jääkaappi on melkein omalla paikallaan. Keittiökalusteet veimme alakertaan, mutta jääkaapin toimme suoraan keittiöön. Pidetään se suojattuna hiontojen ajan.

Olohuoneen korkea seinä näyttää ensimmäisen tasoituksen jälkeen tältä.