Arkistot vuoden mukaan: 2011

Muutto

Viime viikot ovat olleet kiireisiä ja yläkerta on valmistunut käytännössä valmiiksi. KNX-paneeli vielä puuttuu, eikä järjestelmää ole vielä ohjelmoitu loppuun. Blogia ei ole ehtinyt ja jaksanut päivittää, mutta jospa minä muuton jälkeen saisin kuvia valmiista yläkerrasta laitettua. Kunhan vain saadaan nettiyhteys talolta pelittämään.

Muutamme tänään ja huomenna. Harmittavasti osa talkooporukasta joutui jäämään kotiin terveydellisistä syistä. Meillä on kuitenkin huomiseksi palkattu riuskoja miehiä kantamaan, ja eilen illalla sekä tänään talolla on ollut siivoaja puhdistamassa pintoja. Eiköhän tämä siis tästä suttaannu.

Miltähän tuntuu nukkua ensimmäinen yö uudessa talossa?

Muuttotarkastus

Meillä on muuttolupa – ainakin melkein! Tänään oli muuttotarkastus, jossa oli pari pientä puutetta, kuten ulkoportainen käsijohde ja WC:n ovi. Käytännössä emme muuta ihan vielä, koska jalkalistat ja kaikki väliovet puuttuvat. Jälkimmäisten piti tulla viime viikolla, mutta ne tulivat tänään. Skaala oli tosin ovelasti pistänyt toimitusviikoksi 50 +- 1 viikko, joten kyllähän nuo ihan tilausvahvistuksen mukaisesti tulivat.

Viime päivät ovat olleet kiireisiä. Päivi, urakoitsija Ikävalko, putki- ja IV-asentajat, sähköasentaja ja sähkösuunnittelija ovat kaikki tehneet pitkiä päiviä jotta talo saadaan muuttotarkastuskuntoon. Erityisiä kohokohtia olivat mm. IV-koneen käyntiin saaminen (minäkö laitefriikki…), vesi- ja viemäritöiden valmistuminen, ikkunoiden välikarmien listoitus, kalusteiden asentaminen sekä valokytkimien saaminen. Nyt valot syttyvät ja sammuvat seinällä olevasta napista eikä sitä varten tarvitse enää mennä tekniseen tilaan :)

Pikkuhiljaa meilläkin valmistaudutaan jouluun. Pyhitämme joulun ajan levolla ja rentoutumiselle. Päivi on ottanut ensi viikon vapaaksi, joten alkuviikon hän viimeistelee meidän makuuhuoneen sisustuspaneloinnin, asentaa väliovet ja listoittaa koko yläkerran. Muuttopäiväksi on suunniteltu 29.12. Tarvittaessa muuttoa voi venyttää seuraavallekin päivälle, jos jotain menee pieleen.

Muutama päivä sitten blogissakin koettiin merkkipäivä: 20 000 kävijää tuli täyteen. Viime aikoina kävijöiden määrä on ollut 40-50 päivässä. Merkintä nostaa luvun sadan kieppeille pariksi päiväksi. Tällöin tietysti blogimme nousee erilaisissa aikaan perustuvissa luetteloissa kärkeen, joten kävijämäärä nousee.

Olemme päättäneet, että muuttamisen jälkeen pidämme hetken tauon raksaamisesta. Viime viikot ovat olleet kiireisiä, joten lepo tulee tarpeeseen. Tavoitteeni on saada tänne blogiin yksityiskohtaisempia juttuja talostamme ja mm. lämmitysratkaisusta sekä sen toimimisesta. Alan seuraamaan sähkön kulutusta, ja pistän siitä säännöllisin väliajoin tietoa tänne. Oletan, että kulutustieto kiinnostaa lukijoita. Meillä ei ole erillisiä mittareita lämmitykselle ja käyttösähkölle, mutta kyllä kokonaiskulutuskin jotain kertoo.

Pistän tähän sekalaisia kuvia viime päiviltä. Nämäkin kuvat ovat jo vanhentuneita, koska eilen tai tänään en ole kuvia ehtinyt ottaa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta. Miten sattuikaan pistorasia tulemaan juuri komeron runkolevyn kohdalle.

Tässäkin pistorasiat ovat juuri optimaalisessa kohdassa.

Pikkulikka ja äijä ihmettelevät meidän komeromme hengaritankoa.

Meidän makuuhuoneemme komerossa on läpikuultavat lasiovet. Käytännössä hyllyt eivät kuulla niin hyvin läpi kuin ne tekevät tässä kuvassa.

Päivi viimeistelee olohuoneen ikkunoiden smyygejä.

Jukka pistää olohuoneen laminaatin ensimmäistä riviä.

Mitä ihmettä? Ei kai täällä lueta ohjeita?

Kalusteita paikalleen

Tänä viikonloppuna on jälleen pistetty kalusteita paikalleen. Pikkulikan huoneessa on komerot. Pistin mielenkiinnon vuoksi alle pikkulikan huoneesta suunnittelukuvat ja valokuvan lopullisesta tuloksesta.

Myös WC:n ja KHH:n kalusteet ovat paikallaan. Nyt saa putkimies tulla, kun kaikki vesipisteet ovat valmiina odottamassa asennusta. Talkooporukka kantoi IV-koneenkin paikalleen yhden kahvitauon aikana. Teknisestä tilasta puuttuvat vielä käyttövesivaraaja ja keskuspölynimuri. Varaaja tulee putkimiehen mukana. Pölynimurin ostamme ja asennamme itse jossain välissä.

Päivi on saanut tasoitettua ja maalattua yläkerran ison makuuhuoneen. Hän teki katon valmiiksi viikolla, ja nyt viikonlopun aikana hän viimeisteli seinät. Sinne tulee vielä kahdelle seinälle sisustuspanelointia, ja meidän pitäisi tulevalla viikolla saada paneelit. Urakoitsija lupasi tehdä paneloinnin rungon valmiiksi alkuviikosta. Meidän lukulamppumme meinasivat aiheuttaa ongelmia. Ne upotetaan seinään, eli tässä tapauksessa panelointiin, ja upotussyvyys on 8,5 cm. Lamput tulevat ulkoseinää vasten. Ensin mietimme, että pitääkö meidän tosiaan tehdä noin paksu koolaus. Urakoitsija sanoi kuitenkin, että tehdään lautakoolaus ja kaivetaan seinään kolot lamppujen kohdalle. Neopor-seinistä on siis tässä tapauksessa hyötyä :)

Tulevalla viikolla pitäisi tapahtua paljon. Maanantaina klo 10 tulee vastaava mestari mukanaan nuohooja tekemään takan tarkistusta. Samalla katsotaan, mitä kaikkea pitää tehdä ennen muuttotarkastusta. Sähköasentaja on luvannut tulla tekemään vielä puuttuvia sähköasennuksia. Hän ei kuitenkaan saa kaikkea tehtyä ennen kuin keittiön ja KHH:n välitilalaatoitus on tehty. Putkiasentaja tulee loppuviikosta, ja samasta firmasta tulee IV-asentajakin pistämään sen puolen kuntoon. Meidän pitäisi saada liesikupu torstaina, joten sen ehtii vielä asentaa perjantaina. Välioviakin odotamme saapuvaksi jossain välissä. Toivottavasti kaikki toimitukset pitävät ja kaikki asentajat mahtuvat yhtä aikaa tekemään hommia.

Välillä meinaa iskeä paniikki, kun viime hetkellä huomaa jotain puuttuvan. Tänään esimerkiksi huomasin, että meillä puuttuu yksistä LED-valaisimista muuntaja. Pistin sen saman tien tilaukseen, mutta toisaalta ei sen puuttuminen muuttoa estä. Olisi kuitenkin mukava, että yläkerta olisi täysin valmis, kun muutamme.

Ison makuuhuoneen katto tehtiin samalla tavalla kuin pienemmän huoneen katto eli Kolibrilla ja koristetelalla. Isot aukot ovat valaisimille.

Sisustussuunnittelijan näkemys pikkulikan huoneesta.

Keittiömaailman kalustemyyjän kuva pikkulikan huoneesta.
Huone lopullisessa muodossaan. Kaapit ovat oikeasti valkoiset, mutta jostain syystä kamera halusi ottaa niistä vaaleanpunaisen sävyisen kuvan. Täytelevy puuttuu kaapiston vasemmasta laidasta. Myös sokkeli on asentamatta.
WC:n allaskaappi

Vasemmalta lukien: suihku¸ pönttö ja kaappi

Kodinhoitohuoneen toinen seinä. Pesutorni tulee hyllyjen oikealla puolella olevaan aukkoon.

Ekke pistää KHH:n kurapisteen viereisiä kaappeja kohdalleen.
Eero pistää viimeisiä hyllyjä paikalleen. Ekke odottaa jo malttamattomana, että saa asentaa viimeisen oven.

Tämmöinen siitä sitten tuli. Allasta varten leikatun reiän reunat on suojattu silikonilla ja siksi allas on vielä pois paikaltaan.
Sama seinä toisesta suunnasta. Pikkulikka ehti jo kokeilemaan, onko kattolampun kupu pölyinen. Olihan se…
IV-konetta kannetaan paikoilleen. Painoa on ihan riittävästi neljällekin.

Siinä se nyt nököttää asennusta odottamassa. Koneen oma ohjainpaneeli pistetään tekniseen tilaan. Yläkerrasta sitä ohjataan KNX-paneelin avulla.
Välikarmillisten ikkunoiden tiivistys aiheutti päänvaivaa. Lopulta päädyimme siihen, että väli tiivistetään halkaistulla Sitko-teipillä. Sen päälle liimataan 40 mm leveä valkoiseksi maalattu metallilista. Tässä kuvassa työn alla on eteisen ikkuna. Metallilista on poikkisaumassa paikallaan. Pystysaumassa näkyy vihreä teippi.


Portaat

Portaat asennettiin tänään. Hienot ovat! Testasin myös, miltä porrasvalot näyttävät.

Eteistasolta näyttää tältä.

Yläkertaan tuli tietenkin kaide.

Alakerran aula jäi avaran tuntuiseksi avoportailla.

Porrasvalot ovat päällä, mutta kameran salaman valossa niitä ei kunnolla näy.

Porrasvalaisimet ovat joka toisella portaalla. Yläkerrasta tulee aulan valaisimesta hajavaloa.

Porrasvalo lähempää. Oikeasti tuo valaisin ei häikäise.

KHH etenee

Päivi on saanut KHH:n seinät maalattua melkein kokonaan. Maali loppui harmittavasti tänään kesken, joten urakka jäi hieman vajaaksi. Paljosta ei jäänyt puuttumaan, joten litran purkki riittää. Huomenna KHH:n lattia saa laatoituksen, ja se saumataan loppuviikosta.

Portaiden asentaja tulee huomenna. Hän soitti tänään ja kertoi tulevansa yhden aikaan, koska aamulla pitää kuulemma viimeistellä joku urakka Lahdessa. Kysyi sitä, että saako illalla mennä pidempään. Eihän meillä mitään sitä vastaan ole, joten homma on hoidossa. Saadaan itsenäisyyspäiväksi portaat :) Pitää varovasti käyttää niitä, ettei tule pilattua ennen muuttoa.

Ekke kävi viimeistelemässä keittiötä. Vieläkin jäi yksi levy puuttumaan, koska se oli jostain syystä sahattu liian lyhyeksi. Hän lupasi tulla ensi viikonloppuna asentamaan KHH:n ja WC:n kalusteet sekä eteisen ja makuuhuoneiden kaapit. Isompi makuuhuone taitaa ikävä kyllä jäädä asentamatta, koska se ei välttämättä valmistu siihen mennessä. Päivi tänään pohjamaalasi sen ensimmäisen kerran, mutta tasoitettavaa siinä vielä on. Ehkä ensi viikonloppuna saadaan siihen katto tehtyä.

Alakerrassakin on tapahtunut jotain. Porrasaukon viereinen kiviseinä on viimeistelytasoitusta vaille valmis. Päivi veti siihen tänään pintatasoitteen ja nyt se on kuivumassa.

KHH:n seiniin tuli Sadolinin värikartasta ”Nepal medium”. Väri on sama kuin keittiön seinässä. Kuva jälleen valehtelee, koska katon pitäisi olla maalarin valkoinen.

Aamiaispöydän yläkaappien lasiovet Ekke asensi eilen. Kaappien välinen hyllykkö pistettiin valmiina paikalleen.

Keittiö näyttää nyt tältä. Eihän tuo siisti ole vieläkään. APK on saanut etulevyn.

Isompi makuuhuone on pohjamaalissa. Ikkunoista on vieläkin sisäpuitteet irti, koska smyygit eivät ole valmiit.

Vessakin on muuttunut. Päivi veti eilen viimeiset silikonit seiniin ja lattiaan.

Portaat ovat melkein paikallaan 😉

Portaat tulivat

Sisäportaat tulivat tänään. Vielä niistä ei ole iloa, kun asennus on vasta ensi maanantaina tai jo lauantaina, jos asentaja saa inspiraation tulla aikaisemmin. Urakoitsija on vesieristänyt KHH:n lattian. Se odottaa nyt laatoitusta.

Vastaavan kanssa on alettu suunnittelemaan muuttotarkastusta. Voi ristus tätä byrokratian määrää. Ei oikein voi muuta sanoa. Vastaavalla onneksi on käytännön järkeä. Toivottavasti sitä riittää myös rakennustarkastajallakin, kun tarkastusta tehdään. Ei viitsisi muuttoa lykätä jonkin muotoseikan vuoksi.

Otin tänään sähkömittarin lukeman muistiin: 8476 kWh. Edellinen lukema on 1.9.2011 ollut 6084 kWh. Sähköä on siis mennyt kolmessa kuukaudessa 2392 kWh. Viime aikoina lämmittimet ovat vieneet tuosta luultavasti ison osan. Lisäksi tietysti työkoneet ottavat jotakin. Ajattelin nyt alkaa seuraamaan tuota, koska muutto lähestyy. Muuton jälkeen näkee sitten todellisen kulutuksen asumisen aikana. Meillä ei ole erillisiä mittareita lämmitykselle tai IV:lle. Mittaaminen olisi toki mielenkiintoista, mutta koska mittarit maksavat, niin on jätetty ne laittamatta. Ehkä sitten joskus, jos kokonaiskulutus menee liian suureksi.

Kerrankin tuuria

Kävipä kerrankin tuuri! Olimme ostaneet kodinhoitohuoneen tapetin paikallisesta Rautiasta, ja silloin sillä oli parin viikon toimitusaika. Tapetti loppui eilen illalla. Kävimme etsimässä sitä tänään Lahden K-raudassa. Mainoksissa ja hintalapuissa ei ollut kyseistä merkkiä ollenkaan, mutta kävimme silti rullia läpi siinä toivossa, että löytyisi samanlainen kuvio. Mutta mitä löysimmekään! Juuri hakemaamme tapettia oli yksi rulla alelaarissa – veikkaan poistomyyntiä. Saimme siis haluamaamme tapettia ja vieläpä puoleen hintaan. Kerrankin oli tuuria näin päin, että rautakaupan hyllystä löytyy tavaraa, jota ei uskoisi saavansa heti. Päivi on pistämässä tapettia seinään, ja toivottavasti saa sen tehtyä tänään loppuun.

Aamupäivällä Päivin vanhemmat kävivät kantamistalkoissa. Nyt suurin osa KHH:n kalusteista on yläkerrassa, olohuoneessa. Pikkulikan huoneen kaikki kalusteet ovat oikeassa huoneessa. Kiitos jälleen talkooporukalle!

Ai niin, melkein unohtui (lue: unohtui, mutta lisäsin jälkeenpäin). Pistimme tänään postiin vuokrakämpän irtisanomislapun. Tästä siis lähdetään viimeistään 31.12.2011, olipa talo muuttokunnossa tai ei.

Yläkerran aulan laminaatti suojattiin kulkemista varten.

Olohuoneessa meinaa olla tilan puutetta. Pari KHH:n kaappia jätettiin vielä alakertaan.

Pikkulikan huoneessakin on vähän ahdasta.

Portaat voi tulla

Portaat voivat nyt tulla. Urakoitsija oli perjantaina pistänyt yläaulaan laminaatin paikalleen. Sama laminaatti jatkuu saumattomasti olohuoneen puolelle sitten joskus, mutta nyt sitä on riittävästi portaita varten. Ala-aulan laminaatti asennettiin torstaina. Siitä asennettiin vain osa. Kun portaat on asennettu, teemme väliaikaisen seinän portaiden alapäähän erottamaan keskeneräinen alakerta ja valmis yläkerta toisistaan.

Muutakin raksalla on tapahtunut. Yläkerran ison makuuhuoneen katossa on nyt reiät sinne tuleville valaisimille. Ikkunasmyygejä on tasoiteltu, mutta ne eivät ole vielä valmiit. Samoin seiniä on tasoiteltu. Päivi viimeisteli viikolla kodinhoitohuoneen katon. Tätä kirjoittaessani hän pistää sinne lasikuituttapettia seinään. Tavoitteena on saada seinät maalattua viimeistään alkuviikosta, jotta lattiaa päästään tekemään. Lisäys: Tavoite ei välttämättä toteudu. Tapetti loppuikin kesken, ja sehän oli paikallisessa rautakaupassa tilaustavaraa. Pitää huomennä käydä Lahden kaupoissa katsomassa, onko sitä niissä varastossa.

Keittiö!

Meillä on uusi keittiö! Ei se ihan täysin valmis ole, mutta jo hyvin lähellä. Kaapit ja laatikot ovat paikoillaan ja vetimetkin on asennettu. Mikro koeajettiin tänään, ja hyvin sillä eilinen pannari lämpesi. Festivo-kylmiö otettiin käyttöön jääkaapin osalta. Pakastimeen ei ollut mitään laitettavaa, joten se saa olla vielä lämpimänä. Astianpesukone ja uuni ovat paikoillaan, mutta niitä ei ole vielä kytketty. Liesi odottaa asennusta paketissaan. Jätimme sen laittamatta, koska uunikin saatetaan joutua nostamaan pois sähkökytkentöjen vuoksi. Tein keittiön asentamisesta kuvasarjan omalle sivulleen.

Meillä oli viikonloppuna rivakka talkooporukka talolla: Ekke, Eero (eli pikkulikan äijä), Sinikka (mummo) ja Markku. Keittiökalusteet piti kantaa alakerrasta yläkertaan, joten eilisaamu alkoi kantourakalla. Ekke on asentanut keittiöitä paljon, ja hän myös suunnittelee niitä, joten työ meni sujuvasti. Sitä katsellessa tuli monessa paikassa mieleen, että itsellä tuohon työhön olisi mennyt moninkertainen aika. Muut toimivat apumiehinä. Minäkin tein jotain pientä, että voin sanoa olleeni mukana :) Tänä aamuna minun päätyöni oli tuttuun tapaan takan lämmittäminen. Yöllä oli melkein kymmenen astetta pakkasta, ja se tuntui erityisesti yläkerran isossa makuuhuoneessa, jossa on ikkunat raollaan ilmanvaihdon vuoksi.

Viikonloppuna saatiin tehtyä muutakin kuin keittiö. Äijä ja Päivi pistivät pikkulikan huoneeseen laminaatin. Sinne voisi siis asentaa kaapit seuraavaksi. Päivi joutui myös fiksailemaan porraskäytävän seiniä, koska sitä oli hiukan kolhittu telineillä. (Jätetään kolhija sanomatta, ettei tule ketään haukuttua…)

Teknisen tilan lattia on lähes kokonaan saumattu. Urakoitsijalta (J. Ikävalko Järvelästä) oli loppunut sauma-aine, eikä samaa väriä saanut läheisestä rautakaupasta. Saumaamista jatketaan ensi viikolla. Mistä tulikin mieleeni, että meidänhän piti ostaa sitä lisää, mutta se jotenkin unohtui tuon keittiön kanssa touhutessa.

WC:n seinät ja lattia ovat valmiit, eli ne on jo saumattu. Päivi pistää vielä muutaman listan paikalleen, vetää silikonit, ja sitten sitäkin voi alkaa kalustamaan. Sähköasentajakin kävi loppuviikosta tekemässä pari päivää hommia. Yläkerran valaisimet on suurimmaksi osaksi nyt asennettu. Niistä olikin iso apu keittiötä asennettaessa. Lauantaina, kun napsuttelin keskuksesta valaisimia päälle, huomasin että olohuoneen isolle plafondille ei ollut kytkentäpaikkaa. Tarkistin sen vielä suunnitelmista, ja niinhän siinä on käynyt, että suunnittelija on unohtanut laittaa sille KNX-lähdön. Onneksi tuo on korjattavissa helposti, kun lähtöjä on pari kappaletta vapaana.

ILP (Daikin Emura) asennettiin torstaina. Putkethan sitä varten oli vedetty jo aikaisemmin. Emme pistä sitä päälle ennen kuin yläkerran makuuhuone on tasoitettu ja hiottu valmiiksi. ILP ei oikein tykkää hienosta hiontapölystä.

Tuntuu, että työt etenevät nyt nopeasti, kun valmista pintaa tulee vähän joka puolella.Muuttopäivä lähestyy!

Keittiön alakaapit ovat tummat ja yläkaapit vaaleat. Lattia on laminaatti laattakuosilla. Sokkeli on musta, joka on minusta todella onnistunut valinta. Seinää vasten nojaa astianpesukoneen etulevy. Festivo kaipaa selvästi puhdistamista :)

Keittiön aamiaispöytä oli asennuksen loppupuolella aika täynnä rojua. Pöytä siivottiin lopuksi, mutta unohdin ottaa kuvan puhtaasta pöydästä. Taustalla näkyy astianpesukone, jolla on vielä aika tekninen look.

Äijä pistää viimeisiä laminaatteja pikkulikan huoneeseen.

Julkisivuvalaisimet ovat mallia Bart EL 260. Näistä lähtee valokeilat ylös ja alas.

ILP:n ulkoyksikkö antaa teknisen säväyksen julkisivuun. Pitänee rakentaa tuohon suojakotelo jossain välissä.

ILP:n sisäyksikkö on tällainen. Väri on valkoinen, joten se maastoutuu suhteellisen hyvin yläaulan seinälle.

Teknisen tilan laatoitus on siisti, kuten on muukin Ikävalkon tekemä työ.

Portaisiin tuli Decolight FOK Led -valaisimet. Niistä lähtee spotti alaviistoon. Suuntausta voi jonkin verran säätää.

Keittön pinnat valmiit

Nyt keittiön pinnat ovat valmiit :) Päivin isä oli tänään käynyt viimeistelemässä lattian. Keittiö on siis kalusteita vaille valmis. (Toki jalkalistatkin pitää laittaa, mutta kuka niitä nyt ajattelee.) Olemme keränneet talkooporukkaa lauantaiaamulle, jotta saataisiin kalusteet kannettua sujuvasti yläkertaan.

Myös WC:n ja teknisen tilan lattiatkin on tänään laatoitettu. Kummastakin vielä puuttuu seinästä yksi laattarivi. Seuraavaksi pitäisi pistää laminaatti ylä- ja ala-aulaan. Sen jälkeen sisäportaat saavatkin tulla.

Sisäovet meillä on vielä tilaamatta. Aloimme arpomaan ovityyppiä. Lopulta päädyimme kuitenkin yksipeiliseen oveen. Isoon makuuhuoneeseen pistämme lasilla varustetun oven ja muihin huoneisiin tulee umpiovet. Mietimme nyt Skaalan ja Haapsalun uksetehaksen välillä. Kummankin tarjouksen sisältöä piti muuttaa, joten nyt olemme toisella kierroksella. Molemmilla on tarjota haluamamme ovet, mutta hintaa vielä väännetään. Ovista löytyy esimerkki Skaalan sivuilta ovet SO105S ja SO108S. Haapsalun vastaavat ovat Förby 1P ja 1G.

Sähkösuunnittelijan kanssa valittiin sähkökalusteitakin. Pistorasiat ja lattialämmitysten termostaatit tulevat ABB:n Impressivo-mallistoa. Valokatkaisimet, jotka on kytketty KNX:ään, tulevat ABB:n Triton-mallistosta. Taloautomaation ohjauspaneeliksi, joka tulee yläaulaan keskeiselle paikalle, valittiin Comfort Touch.