Korko-ongelmia

Eilen meillä oli palaveri arkkitehdin kanssa kuvien viimeistelystä. Muuten kuvat olisivat valmiit, mutta törmäsimme omituiseen ongelmaan: korkomerkintöihin. Tonttialueen kartassa tien korko on 107,80. Teetimme tontilla maaperätutkimuksen reipas kuukausi sitten, ja siinä vastaavaksi korkeudeksi mitattiin n. 98. Pielessä ollaan siis 10 metriä. Tuolloin en asiaa sen kummemmin ajatellut, eikä siihen kukaan muukaan mitenkään puuttunut. Nyt arkkitehti kuitenkin sanoi, ettei kuvia voi noin suurella virheellä jättää. Kuvien viimeistely siis odottaa koron tarkistamista.

Juttelin tänään maaperätutkimuksen tekijän kanssa. Hän kertoi etsineensä oikeaa korkokiintopistettä silloin maaperätutkimusta tehdessään. Sellainen löytyi vähän matkan päästä, mutta hän saattoi saada väärää tietoa tai korkotieto muuttui jossain matkalla. Nyt hän olikin vähän ihmeissään, että mistä se oikea korko löytyy, jos edellinen tieto oli väärä. Kärkölän kunnan insinöörilläkään ei ole parempaa tietoa. Arkkitehti puolestaan sanoi, ettei ole koskaan urallaan törmännyt tällaiseen ongelmaan.

Näin maallikosta koko homma vaikuttaa byrokraattiselta ongelmalta. Talohan joka tapauksessa tehdään ympäröivään maastoon sopivaksi. Väliäkö tuolla, mikä on absoluuttinen korko, koska talon korkeutta kuitenkin verrataan johonkin paikalliseen tasoon, kuten tiehen. Jos minä saisin päättää, niin tiestä otettaisiin kiintopiste, ja muut korot verrattaisiin siihen. Ikävä vain, etten minä saa päättää, vaan päättäjänä on joku virkamies…