Puut on kaadettu, ehkä

Lehdessä pari keittiöfirmaa mainosti itseään, ja aamulla himotti lähteä tutustumaan niiden tarjontaan. Ilma oli  kuitenkin ihan kohtuullinen, joten lähdimme tontille puita kaatamaan. Päivi raivasi ensin tontin takaosaa, minkä jälkeen minä kaadoin kaksi jäljellä olevaa isoa mäntyä. Nyt on kaikki isot puut kaadettu, karsittu ja pätkitty. Olemme sopineet yhden kyläläisen kanssa, että hän käy ajamassa puut nippuun tontin takalaitaan. Niitä pilkotaan sitten kun on aikaa ja inspistä siihen hommaan. Yksi jätetyistä männyistä on siinä hilkulla, että pitääkö se kaataa vai ei. Jätimme sen toistaiseksi pystyyn, mutta kunhan talon paikka on merkitty, niin mittaamme sen uudelleen. Ei viitsisi jättää pystyyn puuta, joka seuraavalla kunnon myrskyllä kaatuu talon päälle.

Vaikka tontilla on puut kaadettu, niin puuhommat eivät ole vielä ohi. Hakkuujätteet pitää siivota johonkin paikkaan, josta ne olisi helppo ajaa pois. Maaperätutkimusta ne eivät kuitenkaan kuulemma estä, joten se voidaan tehdä ensi viikolla. Arkkitehdiltä pitäisi saada asemapiirros sitä ennen. Hänhän lupasi lähettää sen viime perjantaina, mutta mitään ei kuulunut. Ilmeisesti ne jäljelle jääneet pienet muutokset eivät olleetkaan niin helppoja kuin me luulimme.